Veikkausliigan mestarijoukkue haali lupaavan hyökkääjän riveihinsä
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigan mestaruuden tänä vuonna voittanut SJK on solminut uuden pelaajasopimuksen, seura kertoo verkkosivuillaan.
Aleksis Lehtonen siirtyy kaksivuotisella sopimuksella Seinäjoelle Ykkösen JJK:sta. Juuri 18 vuotta täyttänyt hyökkääjälupaus teki läpimurtonsa jyväskyläläisseurassa kaudella 2014. Päättyneellä kaudella hän iski seitsemän maalia sarjaotteluissa, ollen joukkueensa toiseksi paras maalintekijä. Maalintekotaidon lisäksi hän viihtyy hyvin kärjen alapuolella luoden muille tilaa ja paikkoja maalien tekemiseen. JJK:n lisäksi hän on tuttu näky Suomen poikamaajoukkueissa, viimeksi U19-maajoukkueessa EM-karsintaturnauksessa Makedoniassa.
Lehtosta kuvaillaan erittäin tekniseksi ja röyhkeäksi pelaajaksi, joka pystyy pitämään palloa ja luomaan muille maalipaikkoja.
Vuonna 2013 hän oli JJK:n A-junioreiden mukana voittamassa SM-hopeaa, sekä Suomen U16-maajoukkueessa Baltic Cupin kultaa ja Pohjoismaiden mestaruutta. Debyyttinsä Ykkösessä hän teki kaudella 2014.
LUE MYÖS:
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan