Suomen Palloliitto ja Jalkapalloliiga ry. ovat solmineet uuden, miesten ylimmän sarjatason (Veikkausliiga) järjestämistä koskevan sopimuksen, jonka mukaan Jalkapalloliiga järjestää Veikkausliigan kilpailutoiminnan sopimuskauden aikana. Nykyinen järjestämissopimus umpeutuu vuoden 2015 lopulla ja uusi sopimus kattaa vuodet 2016-20.

Sopimusosapuolet ovat vuoden 2015 aikana neuvotelleet uuden sopimuksen ja sopimuskauden aikana erityishuomiota tullaan kiinnittämään yhteisiin toimenpiteisiin, joilla tuetaan kansainvälistä menestystä ja jotka mahdollistaisivat paremmat seurojen taloudelliset toimintaedellytykset. Sopimus tulee olemaan myös osa suomalaisen jalkapallon uutta strategiaa 2016-20.

Palloliiton liittohallitus ja Jalkapalloliigan hallitus ovat jo aiemmin hyväksyneet osapuolten asettamien työryhmien neuvotteleman sopimuksen. Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alaja ja Jalkapalloliigan puheenjohtaja Lasse Lehtinen allekirjoittivat uuden sopimuksen maanantaina 14.12.2015.

– On hienoa, että tämä sopimusasia on nyt saatu maaliin saakka. Nyt voimme keskittyä seurojen taloudellisen ja kilpailullisen menestyksen parantamiseen tulevien vuosien aikana, puheenjohtaja Alaja sanoo.

– Pitkä sopimus korostaa toiminnan jatkuvuutta ja antaa siten liigaseuroille edellytykset solmia yhteistyösopimuksia kumppaneidensa kanssa myös useaksi vuodeksi, säestää puheenjohtaja Lehtinen.
Lähde: Palloliiton tiedote.