PK-35 Vantaan kapteenille jatkodiili – ”Olemme ottaneet askeleen ammattimaisempaan suuntaan”
Kuva: Juha Tamminen
PK-35 Vantaa on solminut kauden 2016 kattavan jatkosopimuksen monivuotisen kapteeninsa Kim Raimin kanssa.
Topparina pelaava Raimi on pitkän linjan PK-35-pelaaja, sillä hän on edustanut seuraa yhtäjaksoisesti vuodesta 2009 lähtien. Viime syksynä kapteeni johdatti joukkonsa vihdoin Veikkausliigaan.
30-vuotias Raimi on Punamustien nykyjoukkueesta ainoa, joka on edustanut seuraa kaikkina Myyrmäessä pelattuina kausina. Lisäksi Raimi kantoi punamustaa pelipaitaa neljän kauden ajan jo vuosina 2003-2006 noustuaan PK-35:n junioreista edustusjoukkueeseen. Aikuistasolla Raimi on edustanut sopimuspelaajana PK-35:n lisäksi vain FC Viikinkejä kahden kauden ajan.
Raimi on pelannut Punamustien paidassa yhteensä 185 sarjaottelua, joissa hän on iskenyt 13 maalia. Topparin iskemien maalien erikoisuutena mainittakoon, että osumista kolme syntyi samassa ottelussa FC Viikinkien verkkoon. Kaikkiaan Raimi on pelannut seuran väreissä jo yli 200 ottelua.
Viime kaudella Raimi kärsi loukkaantumisista, mutta kuntoutui juuri ajoissa syksyn ratkaisupeleihin. Kapteenin panos oli merkittävä, kun PK-35 Vantaa pelasi kauden ratkaisuhetkillä kolme ottelua päästämättä maaliakaan. Raimin tuuletukset Kotkassa nousukarsinnan toisen osaottelun jälkeen kertoivat, että pitkästä työstä saatu palkinto maistui hyvälle.
Raimi johdattaa Punamustat liigaan
Raimi oli tyytyväinen allekirjoitettuaan jatkosopimuksen pitkään edustamansa seuran kanssa. Hänen mukaansa nimenomaan Punamustien paidassa jatkaminen on erityistä. – Nyt on loistavat fiilikset. Olen pelannut täällä niin monta vuotta ja viime kaudella saavutimme vihdoin nousun. Jos pitäisi valita joukkue, jossa pelaisin mieluiten Veikkausliigaa, on se ilman muuta juuri PK-35 Vantaa, Raimi totesi. Monivuotinen kapteeni uskoo, että PK-35 Vantaalla on hyvät mahdollisuudet pärjätä myös Veikkausliigassa. Raimin mukaan joukkue lähtee myös pääsarjassa tavoittelemaan hyviä sijoituksia. – On kiva päästä mittaamaan Suomen parhaiden tasoa sellaisessa joukkueessa, jossa olen pelannut jo pitkään. Luotto joukkueeseen on todella kova. Emme missään tapauksessa lähde vain haistelemaan tunnelmaa, vaan pyrimme olemaan valmiina heti ensimmäisestä potkusta lähtien. – Lähdemme ilman muuta pärjäämään. Tässä vaiheessa on turhaa vielä huudella mitään sijoituksista, mutta jos pystymme suorittamaan tasaisemmin kuin viime kaudella, uskon meillä olevan hyvät mahdollisuudet sarjataulukon paremmalle puoliskolle. Se edellyttää kuitenkin sitä, että joukkue kasvaa kauden aikana samalla tavalla kuin viime vuonna, Raimi arvioi. Raimi on ollut mukana kaikkien Myyrmäessä pelattujen kausien ajan, joten hän on nähnyt ja kokenut seuran paidassa paljon. Hänen mukaansa PK-35 Vantaan toiminta on kehittynyt, joten nousu Veikkausliigan oli seurausta hyvin tehdystä työstä. – Olen nähnyt kaikennäköistä. Viime kaudella menimme valmennuksessa ja vaatimustasossa askeleen eteenpäin. Pre-seasonin perusteella voin sanoa, että nyt olemme ottaneet jälleen askeleen ammattimaisempaan suuntaan. Sen myötä pyrimme saamaan myös parempia tuloksia. Lähde: PK-35 Vantaan verkkosivut.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin