Real Madridin jättävä puolustaja suuntaa ulkomaille: ”En voisi edustaa muuta seuraa täällä”
Real Madridin kanssa sopimuksensa viimeisiä hetkiä elävä Alvaro Arbeloa, 33, siirtyy vielä kerran ulkomaille.
Puolustaja on Realin kasvatti, mutta vaikka mies ehti nuorena jo pari peliä edustuksessa pelaamaan, läpimurto tapahtui aikoinaan vasta Deportivo La Corunassa ja myöhemmin uran nousukiito jatkui Liverpoolissa ennen vuonna 2009 tapahtunutta paluuta kotiseuraan.
Arbeloa haluaa jatkaa uraansa, mutta ei kotimaassaan.
– En lopeta jalkapalloa. Aion pelata niin pitkään, että olen enää amatööritasolla. Aion tulla tänne [katsomaan Real Madridia] aina kun ehdin, mutta en voi edustaa enää mitään muuta seuraa Espanjassa, Arbeloaa siteerattiin Marcassa.
– On ollut suuri kunnia pitää tätä pelipaitaa. Se on paras asia, mitä pelaajalle voi tapahtua.
Arbeloa on ollut todella pienessä roolissa tällä kaudella, kun pelejä on kaikki kilpailut mukaan lukien kertynyt vain yhdeksän. Hän pääsi kentälle 79. minuutilla sunnuntaina, kun Real kaatoi kauden viimeisessä kotipelissä Valencian 3-2-lukemin ja piti ohuita mestaruushaaveita yllä kierros ennen loppua. Barcelona on pisteen edellä.
Arbeloa on pelannut urallaan 58 kertaa Espanjan A-maajoukkueessa, viimeksi vuonna 2013. Hän oli mukana maajoukkueen suurissa juhlissa, kun Espanja voitti EM-kultaa vuosina 2008 ja 2012 ja MM-kultaa vuonna 2010.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan