Lionel Messin ura päättyy ilman arvokisavoittoa: ”Tämä on lopullinen päätökseni”
Argentiina oli suuri suosikki voittamaan ensimmäisen arvoturnauspokaalinsa 23. vuoteen, mutta Chile voitti joukkueiden välisen Copa American finaalin rangaistuspotkukilpailussa 4-2-lukemin.
Varsinainen peliaika ja jatkoaika olivat päättyneet maalittomiin lukemiin. Turnauksessa hurjiin tehoihin aiemmin yltänyt Lionel Messi jäi siispä ilman tehoja ja mokasi vielä joukkueen ensimmäisen rankkarin.
29-vuotias Barcelonan tähti jää maajoukkueurallaan ilman suurvoitto kovan päätöksensä jälkeen.
– Maajoukkuepelit ovat ohi minun osaltani. Tämä oli neljäs finaalitappio minulle, eikä se ole minun juttuni. Tämä on lopullinen päätökseni, luulisin, Messi kommentoi pelin jälkeen toimittajille Goal-sivuston mukaan.
Messi ja Argentiina hävisivät Chilelle toistamiseen arvoturnauksen finaalissa, kun vuosi sitten tuli myös kuonoon samalla tavalla. Tämän vuoden ”copa” oli Etelä-American maanosaliiton satavuotisjuhlan kunniaksi pidetty erikoisturnaus, missä oli mukana myös Pohjois- ja Keski-Amerikan ja Karibian maita.
Jos Messin lopetuspäätös pitää jää hänen saldokseen maajoukkueessa 55 maalia 112 otteluun. Nyt Copa Americassa hän oli myös hurjana finaalipeliä lukuunottamatta, kun kaikkiaan viiteen peliin syntyi viisi maalia ja neljä maalisyöttöä.
(Päivitys 27.6. klo 9.28: lisätty Messin henkilökohtaiset tehotilastot).
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kap Verde ei suostunut vastaamaan kysymyksiin MM-kapteeninsa raiskausepäilystä
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin