Tekeekö Ruotsi tänään todellisen jymypaukun? ”Minä menen Rioon, hän kotiin”

Ruotsin naisten maajoukkue pelaa ensi yönä olympiakullasta Riossa Saksaa vastaan. Pia Sundhagen joukkue on jo tiputtanut naisfutiksen supermaat USA:n ja Brasilian.
Ruotsissa odotetaan kuumeisesti yön ottelua. Päävalmentaja Pia Sundhage on varastanut kisojen aikana lukuisia otsikoita rempseällä asenteellaan. Joukkue tiputti USA:n jatkosta rankkareiden jälkeen, joka suututti totaalisesti supertähti Hope Solon. Maalivahti kutsui ruotsalaisia muun muassa pelkureiksi puolustavan pelitavan vuoksi.
Kokenut luotsi Sundhage varmasti vain nautti yhdysvaltalaisen purkauksesta.
– En välitä pätkääkään. Minä olen menossa Rioon, hän kotiin, Sundhage sivalsi.
Sundhage totesi voitokkaan välierän Brasiliaa vastaan jälkeen, että Ruotsin vieminen finaaliin on suurempaa kuin olympiakullan voittaminen USA:n luotsina vuosina 2008 ja 2012.
Rion kisojen aikana sosiaalisessa mediassa on myös levinnyt sitaatti, jonka Sundhage heitti vuonna 2014 kysyttäessä voisiko hän valmentaa miesten joukkuetta.
– No, Angela Merkel johtaa koko hel***** maata, ruotsalainen kuittasi.
Myös Ruotsin suurin futistähti lähetti maajoukkueelle olympiaterveisensä.
– Te voitatte. Annatte vain mennä niin kuin tähänkin asti, Zlatan Ibrahimovic kannusti Expressenin mukaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Bild: Bayern-puolustaja vaatii valtavaa palkankorotusta suostuakseen jatkosopimukseen – Real Madrid kintereillä
- Kotimaisen jalkapallon huippusarjat pysyvät vapailla kanavilla!
- Jukka Raitala jättää HJK:n
- Serie A:n maalipörssin kärkinimi tekemässä jatkosopimuksen Internazionalen kanssa: ”Voisin allekirjoittaa sen vaikka huomenna”
- Napolin ykköstähti allekirjoittamassa sittenkin jatkosopimuksen
- Englannin A-maajoukkuevahti kuukausiksi sivuun pelikentiltä – saako David De Gea työtarjouksen?
- Kriisissä olevan Lyonin kauden kolmas valmentaja elättelee vielä toivoa paremmasta – ”Olemme suuressa vaarassa”
- Loistavaa työtä Leverkusenissa tekevä Xabi Alonso kertoi miksi siirtyi Saksaan
- Lorenzo Insigne haluaa palata Italiaan – joutuisi pudottamaan valtavasti palkkaansa
- Ranskalaistähti Paul Pogballe vaaditaan neljän vuoden pelikieltoa
- Loistavaa työtä Leverkusenissa tekevä Xabi Alonso kertoi miksi siirtyi Saksaan
- Englannin A-maajoukkuevahti kuukausiksi sivuun pelikentiltä – saako David De Gea työtarjouksen?
- Lorenzo Insigne haluaa palata Italiaan – joutuisi pudottamaan valtavasti palkkaansa
- Brasilian mestaruus ratkesi järkyttävän sulamisen jälkeen – perinneseura putosi ensimmäistä kertaa ikinä
- Ranskalaistähti Paul Pogballe vaaditaan neljän vuoden pelikieltoa
- Näin uuden EM-kisapallon teknologia toimii
- Leo Messi harkitsi siirtoa Saudi-Arabiaan: ”Pitää paikkansa…”
- Taas jättiyllätys Saksan cupissa! Bayern Münchenin kaataja koitui Eintracht Frankfurtin kohtaloksi
- CdS: Daniele De Rossi saamassa tarjouksen Serie A:sta
- Kriisissä olevan Lyonin kauden kolmas valmentaja elättelee vielä toivoa paremmasta – ”Olemme suuressa vaarassa”