Kottila paljasti Mestarien liiga -maalistaan Benficaa vastaan: ”Olin vaimolle luvannut kumartaa”

Tiistaina muisteltiin menneitä, kun Viasat näytti Mestarien liiga -studiossaan insertin, jossa aiheena oli HJK:n taival Mestarien Liigassa 1998.
Videolla oli esillä etenkin voittoisa Benfica-ottelu, josta HJK otti ainoan voittonsa koko seurahistoriansa aikana Mestarien liigassa. Videolla esiintyivät myös muun muassa Aki Riihilahti ja Mika Lehkosuo.
Itse studiossa paikalla olivat tuttuun tapaan Ville Klinga, Pasi Rautiainen ja Mika Kottila. Parhaiten HJK:n UCL-taipaleesta on perillä Kottila, joka pelasi kyseisessä joukkueessa ja onnistui myös maalinteossa Benfica-voitossa.
Videon loputtua Klinga kysyikin Kottilalta kyseisestä ottelusta.
– Kylmiä väreitä tuli, kun katsoi noita vanhoja klippejä. Uskomaton fiilis, mutta kyllä sieltä aika paljon vielä muistaa, Kottila kertoi.
Samalla kuultiin mielenkiintoinen tarina miehen tekemästä osumasta Benfican verkkoon Helsingin Olympiastadionilla.
– Ennen kuin lähdin kotoa silloin päivällä, sanoin vaimolleni, että kun tänään minä teen maalin, niin tulen kumartamaan sinulle siihen pääkatsomon eteen. Maalin tehtyäni minä sitten kumarsin ja moni tulkitsikin tämän kumarruksen kohdistuneen faneille, vaikka sanoin jo aikaisemmin aamulla kumartavani vaimolle. Tuo kuvasti sitä, että kun Benfica oli kotona vastassa, niin olin todella itsevarma silloin ja that’s it. Ei ollut muuta vaihtoehtoa.
HJK:n Mestarien liigan lohkovaiheeseen selviytyminen oli teko mihin kukaan muu ei ole Suomessa pystynyt. Vaikka HJK jäikin lohkossaan viimeiseksi, niin helpolla helsinkiläiset eivät vastustajiaan päästäneet.
– Se miten homma rakentui tuohon voittoon, niin me pelattiin ensiksi loistava peli vieraissa (PSV) Eindhovenia vastaan. Siitä tuli lopulta todella katkera tappio. Toinen oli Saksan hallitseva mestari Kaiserslautern Olympiastadionilla. Sitä ottelua me vietiin kuin litran mittaa, mutta jäätiin lopulta 0-0 tasapeliin. Siinä huomasi, että meidän itseluottamus vahvistui jatkuvasti. Kolmas olikin sitten Benfica, eikä meillä ollut silloin muuta vaihtoehtoa kuin voittaa tuo ottelu.
Viasatin tiistain tv-pelissä Leicester kukisti FC Kööpenhaminan 1-0. Keskiviikkona Viasatin pääpelinä on äärimmäisen kiinnostava Manchester City – Barcelona.
Oiva Lonka
Twitter @OivaLonka
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Vatikaani saa oman jalkapalloseuran – kuka tahansa voi hakea mukaan kokoonpanoon
- WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
- Lyon sai pelastavan päätöksen – sarjapaikka säilyy sittenkin
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- SJK:n europelit alkoi pettymyksellä
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- FC Inter vahvisti tärkeän sopimusuutisen
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Lehti: Jordan Hendersonin ja Ajaxin tiet eroavat