Viasatin studiossa vastailtiin katsojakysymyksiin – Mitä hoitoainetta Pasi käyttää?

Viikonloppuna Viasatin Valioliiga-studiossa vastailtiin Sportacam-sovelluksen kautta tulleisiin katsojakysymyksiin.
Suorassa lähetyksessä paikalla olivat studio-isäntä Tuomas Tahvanainen sekä asiantuntijat Pasi Rautiainen ja Mika Väyrynen.
Lähetyksessä pidettiin kysymys ja vastaus-tyylinen tuokio, ja kysymykset vaihtelivat laidasta laitaan.
Ensimmäinen kysymys koski Arsenalia. Katsoja halusi tietää, että mille osa-alueille Arsenal tarvitsisi vahvistuksia?
Urallaan Englannissakin pelaamassa käynyt Väyrynen kertoi ensiksi oman näkemyksensä.
– No tottakai moni sanoo, että he eivät tarvitse vahvistuksia ja samaa on sanonut myös Arsene [Wenger] itse, koska peli kulkee. Mutta kun tulee joulukuu, tammikuu, helmikuu, maaliskuu ja mennään vieraspeleihin, joissa kentät on vähän mutaisia, niin minä ainakin hommaisin siihen vähän romuluisemman keskikenttäpelaajan, joka pystyy painimaan esimerkiksi West Bromwichia vastaan vieraissa. Minun mielestäni Arsenal on aiemmin menettänyt näiden otteluiden takia mestaruussaumojaan, kun vaikeiden talvikuukausien aikana ne mahdollisuudet ovat kariutuneet, Väyrynen totesi.
Rautiainen jatkaa keskustelua ehdottamalla pelaajia, jotka voisivat auttaa Arsenalia.
– Ostaisin vaikkapa Bayernin Javi Martinezin, joka pystyy pelaamaan joko keskikentällä tai keskuspuolustajana. Sitten minulla on vielä yksi jokeri. Ottaisin Dortmundin Aubameyangin. Vaikka niillä maalintekijöitä jo on, niin minä ottaisin tulevaisuutta ajatellen jätkän joka pystyy pelaamaan piikissä. Giroudista ei koskaan tiedä ja Sanchezin voi pistää takaisin laidalle. Minä pistäisin rahaa palamaan ja ostaisin Aubameyangin, Rautiainen julisti.
– Nämä talvikuukaudet eivät ole tosiaankaan mitään tikitakaa, vaan sinne tarvitsisi ehkä jonkun tuollaisen nopean menijän, Väyrynen jatkaa.
Lopuksi studioon ehditään saamaan vielä yksi kysymys. Se ei kuitenkaan liity Valioliigaan, vaan osoitetaan suoraan Rautiaiselle.
Mitä hoitoainetta Rautiaisen Pasi käyttää?
– Nämä asiat ovat minulla niin huonolla mallilla, että tämä kysymys olisi pitänyt heittää Väykälle. Katso nyt tätä pehkoa. En tiedä ollenkaan, että mitä ihmeen jyväjuttua tämä tarvitsee, Rautiainen kertoo nauraen.
Viasatin studioon voi lähettää kysymyksiä Sportacam-sovelluksen kautta.
Viikonloppuna vastatut kysymykset voit nähdä myös videomuodossa täältä.
Oiva Lonka
Twitter @OivaLonka
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Katso: Naatan Skyttä iski maalin Ranskassa
- Bayern München ei saanut lisäetua Celticiä vastaan – Uefalta tiukka linjaus jatkoa ajatellen
- Haastattelu: Daniel O’Shaughnessy kertoi millaista jalkapalloa HJK:n pitäisi pelata – siviilielämän työt saavat vielä odottaa: ”Paloa riittää vielä niin paljon”
- Italialaisseuran sirkus jatkuu – Alessandro Nesta palkattiin takaisin alle kaksi kuukautta potkujen jälkeen
- HJK vahvisti valmennustiimiään: ”Kaikki uskaltavat tuoda näkemyksiään pöytään”
- Benjamin Källman nousi Puolan pääsarjan maalipörssin kärkipaikalle
- Viljami Sinisalo torjui nollapelin Celtic-debyytissään
- Simo Valakarin St. Johnstone jo neljän ottelun voittoputkessa – eteni cupin puolivälieriin
- Teemu Pukki jäi maaleitta debyytissään – Gnistan jatkoi vahvoja otteitaan
- Ranskan suurseura kiinnostunut Paul Pogbasta – tästä syystä sopimusta ei syntynyt jo tästä kaudesta