Entinen Barca-tähti: ”Kadun, etten jäänyt Manchester Unitediin”
Kuva: Getty Images
Barcelonassa Mestarien liigan voittanut Henrik Larsson kertoo katuvansa urallaan vain yhtä asiaa.
Barcelonasta nuoruuden seuraansa Helsingborgiin Ruotsiin siirtynyt hyökkääjä pelasi Manchester Unitedissa kahden kuukauden lainapestin vuonna 2007. Kahden kuukauden jälkeen hän palasi Ruotsiin eikä siksi ollut mukana voittamassa ManU:n Valioliiga-mestaruutta kauden päätteeksi.
– Minun olisi pitänyt jäädä, koska silloin olisin voittanut Valioliigan, Larsson sanoi futislehti Four Four Two:lle.
– Olisin jäänyt yhdeksi kaudeksi, mutta minulla oli yhä sopimus Helsingborgin kanssa ja minusta sopimuksen tehtyään sitä on kunnioitettava.
Silloinen ManU-valmentaja Sir Alex Ferguson olisi myös halunnut pitää ruotsalaisen pidempään.
– Hän on ollut mahtava riveissämme. Hänen ammattimaisuutensa, asenteensa ja kaikki mitä hän teki meille oli erinomaista, Ferguson kommentoi Sky Sportsin mukaan.
– Olisimme halunneet pitää hänet, mutta hän oli tehnyt sopimuksen perheelleen ja Helsingborgin joukkueelle, mitä meidän täytyi kunnioittaa. Mutta olisin tehnyt mitä vain pitääkseni hänet pidempään.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Jättipaukku lähellä Suomen Cupissa – 17-vuotias debytantti astui esiin ”ikimuistoisessa jännitysnäytelmässä”
- Suomen Cupissa nähtiin korkean riskin ottelu – “Yksi faneista raudoitettiin”
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Axel Kouame ei mahtunut AIK:n kokoonpanoon: ”Se oli urheilullinen päätös”