HIFK:lle kokenut hankinta puolustukseen – ”Parhaimmillaan huipputoppari”
Kuva: Juha Tamminen
HIFK on solminut kauden 2017 kattavan pelaajasopimuksen puolustaja Kim Raimin, 31, kanssa. Sopimukseen kuuluu myös optio seuraavasta kaudesta.
Raimi pelasi viime kaudella PK-35 Vantaan kapteenina Veikkausliigassa, mutta mies purki kesken kauden sopimuksensa. HIFK:n päävalmentaja Antti Muurisen mukaan Raimi tuo kokemusta tähtirintoihin.
– Kimi tulee meille paikkaamaan Juho Pirttijoen jättämää aukkoa. Raimi on parhaimmillaan huipputoppari. Hänen uraa ovat hieman kiusanneet pikkuvammat, mutta hänellä on kykyjä olla isossa osassa menestystämme tällä kaudella. Johtajuus, fyysisyys ja katkontapelaaminen ovat Raimin ehdottomia vahvuuksia, Muurinen kehui hankintaansa seuran nettisivuilla.
Raimi on pelannut juniorivuosina HIFK:ssa ja edustanut PK-35 Vantaan lisäksi Viikinkejä Veikkausliigassa. Viime kausi ei ollut helppo konkurssikypsässä vantaalaisseurassa.
– Viime kausi PK:ssa oli henkisesti vaikea. Vaihtoehtoni olivat, että pelaan IFK:ssa tai sitten en pelaa ollenkaan. Minulla ei ollut sellaista palavaa halua lähteä pelaamaan liigaa vain liigan takia johonkin toiselle paikkakunnalle. IFK:ssa on minulle paljon entuudestaan tuttuja hyviä kavereita. Haluan kokea sen fiiliksen, mikä joukkueesta on välittynyt viime kaudet ulkopuolisille, Raimi kertoi.
Lähde: HIFK Fotboll
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kroatialta hylättiin MM-trillerissä maali 103. minuutilla – päätös oli kirjaimellisesti hiuskarvan varassa
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin