Ilvekselle rökäletappio Ruotsissa
Kuva: Juha Tamminen
Ilves kärsi perjantaina Tyresövallenilla pelatussa harjoitusottelussa 0-4 (0-1) -tappion Hammarbylle pelattuaan miltei koko toisen jakson vajaamiehisenä.
Hammarby lähti otteluun vahvalla kokoonpanolla. Ainoastaan maalivahti Ögmundur Kristinsson, puolustaja Birkir Már Sævarsson ja keskikenttäpelaaja Serge-Junior Martinsson Ngouali olivat A-maajoukkuekomennuksella. Pian alkavaan Allsvenskan-kauteen valmistautuva Hammarby aloitti ottelun aktiivisesti.
Kentän kova keinonurmi mahdollisti nopean pallon liikuttelun ja peli aaltoili päästä päähän. 10 minuutin kohdalla Hammarby sai luotua painetta. Hyökkäyksessä viillettänyt Pa Dibba otti pallon haltuun rangaistusalueen kaaren kohdalla ja laukoi pienen etusiirron jälkeen pelivälineen vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan.
Takaiskun jälkeen Ilves piristyi ja otti pallonhallinnan. Vahva painostus oli tuottaa tulosta vartin pelin jälkeen, kun laitalinkki Antto Hilska nousi oikealta ja keskitti vapaana olevalle Tuure Siiralle. Matala laukaus takakulmaa kohden oli tarkka, mutta ei riittävän voimakas yllättämään Hammarbyn maalivahdin Tim Markströmin.
Ilves jatkoi paikkojen luontia, vaikka kotijoukkue sai rikottua peliä keskialueella. Reuben Ayarnalle avautui parikin tekopaikkaa, mutta laukaukset eivät osuneet raameihin.
Matronen ulosajo ratkaisi
Toinen puoliaika ehti vanheta vain minuutin, kun Marco Matronelle näytettiin toistamiseen keltaista korttia. Kevyt taklaus johti kentältäpoistoon, ja Ilves joutui pelaamaan puolet pelistä yhdeksällä kenttäpelaajalla. Ilves oli pakotettu tiivistämään pakkaansa ja hillitsemään hyökkäyksiin lähtöä. 55 minuutin kohdalla Bjørn Paulsen puski kulmasta tilanteeksi 2-0. Vain pari minuuttia myöhemmin pallo osui keskityksestä suoraan maalin etukulmaa rangaistusalueella peittäneen Siiran käteen. Siira selvisi tilanteesta varoituksetta, mutta pallo vietiin pilkulle. Hammarbyn pitkäaikainen kapteeni Kennedy Bakircioglu ei erehtynyt pilkulta. 3-0 lukemat kirjattiin taululle ja peli oli valitettavan selvä. Ottelun loppu pelkistyi Ilveksen puolustustaisteluksi. Tiivis vetäytyminen ja Hammarby-hyökkääjien tuhlailu piti maalin puhtaana, kunnes 70. minuutilla Jiloan Hamad sai rauhassa tykittää 20 metristä unelmavedon vasempaan yläkulmaan. Tupsukorvien maalille vaihdettu Johannes Luukkanen oli tilanteessa voimaton. Ilves pyrki vielä vastahyökkäyksillä rikkomaan kuparisen, mutta pelin loppu ei tarjonnut enää suurempaa dramatiikkaa. Tyresövallenin kentälle pitkän vierasmatkan tehneet kymmenkunta äänekästä ja väriä tunnustanutta Ilves-fania kannustivat joukkoja läpi ottelun. Ilveksen kokoonpano: Hilander (61′ Luukkanen), Hynynen, Tanska, Miettunen, Aspegren (61′ Haukioja), Ayarna (70′ Tendeng), Matrone (kentältäpoisto 46′), Siira, Rahimi (45′ Tamminen), Hilska (61′ Juuti), Tuco (45′ Lehtonen) (Lähde: Ilveksen nettisivut)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa