Nyt puhuu Antti Muurinen – totuus Thaimaan matkasta: ”Olisin voinut perua sen”
Veikkausliigaseura HIFK nousi viime helmikuussa otsikoihin, kun joukkue hävisi Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa Ykkösessä pelaavalle FC Hongalle rumasti 0-3. Tappio ei olisi välttämättä yksin vielä noussut niin suureksi asiaksi, mutta kun päävalmentaja Antti Muurinen vietti samaan aikaan lomaa Thaimaassa, soppa oli valmis.
Muurinen oli varannut kyseisen lomamatkan jo vuosi sitten viettäessään sapattivapaata valmentamisesta. Loman ajankohta osui ikävästi muuttuneisiin suunnitelmiin, joissa Muurisesta tuli lopulta HIFK:n päävalmentaja.
– Kiva että kysyt tästä, Muurinen aloittaa ja jatkaa:
– En ollut vielä vuosi sitten IFK:n valmentaja, tulin vasta kesken kauden ja valmensin elo-, syys- ja lokakuun, kun IFK oli putoamassa. Olin vuosi sitten Thaimassaa, ja varasin silloin siellä ollessani uuden reissun, kun sen sai silloin hieman paremmalla hinnalla.
Muurinen lähti reissuun ja hänellä oli lomamatkaansa seuran hyväksyntä. Jo Muurisen jatkosopimuksen neuvotteluissa oli asia käyty läpi.
– Enhän minä silloin matkaa varatessa tiennyt, että valmentaisin IFK:ta tammikuussa 2017. Siinä vaiheessa sitten, kun neuvottelimme seuran kanssa jatkosta, kerroin, että tässä on tällainen pikku mutta.
– Sanoin, että voin ilman muuta perua lomamatkan. Minun tapani toimia on se, että olisin mielelläni perunut matkan. Kaarlo Kankkunen (seuran puheenjohtaja) sanoi, että ei ole mitään tarvetta perua matkaa, kunhan hoidan niin, että organisaatio toimii, Muurinen sanoo.
Muurisen mukaan hän oli koko loman ajan yhteydessä apuvalmentaja Mikko Eskelisen kanssa, eikä reissuun seuran sisällä sisältynyt mitään dramatiikkaa.
– Siinä reissussa ei ollut mitään salamyhkäistä. Vanha valmentaja kun sai olla kaksi viikkoa siellä, niin kaikki oli heti paremmalla tuulella, Muurinen kertoo nauraen.
- Haastattelu: Rasmus Karjalainen luottavaisin mielin kohti HJK-ottelua: ”Lähdetään voittamaan”
- Haastattelu: Petteri Pennanen ei koe KuPSin ansaitsevan mestaruutta
- Virallista: Alexander Ring lopettaa pelaajauransa
- KuPSille valtava pettymys – Miika Nuutinen: ”Aika sanaton fiilis”
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Harry Kanelle suunnitellaan arvonimeä – näin hän kommentoi itse
- Nyt näkee huippujalkapalloa ilmaiseksi! – Viaplaylta kova tiedote
- Ville Kosken Alavés sai kylmää kyytiä Barcelonan vieraana
- Lionel Messin pelikielto peruttiin: ”Hänen kaltaisensa pelaajan kohdalla”
- Näin lähellä Kylian Mbappé oli Ballon d’Oria – äänet paljastuivat
- Helmareilla isot rahat pelissä – Fifa korottamassa naisten MM-kisakorvauksia
- AC Oulu kaatoi KuPSin – tunteet kuumenivat
- Suurseurojen välinen ottelu myrskyn silmässä – boikottia vaaditaan
- Kaká herkistyi San Sirolla – AC Milanilta upea kunnianosoitus
- Hattutemppu ja kaksi maalisyöttöä – Achraf Hakimi pisti ranttaliksi
- AC Milan tiputti ison uutisen ”Kapteeni Amerikan” tulevaisuudesta