Sami Hyypiä avasi mystisen kameramiehen roolia siirrossaan Liverpooliin
Kuva: Getty Images
Sami Hyypiä siirtyi vuonna 1999 noin kolmen miljoonan euron siirtosummalla Willem II:sta Liverpooliin. Hyypiää on pidetty Liverpoolissa jopa kaikkien aikojen parhaimpana hankintana hinta-laatusuhteeltaan.
Liverpool-siirrossa tärkeään rooliin nousi kameramies, joka oli huomannut Hyypiän kyvyt.
– Tapasin tämän kameramiehen myös Liverpool-urani aikana. Hän oli mennyt toimitusjohtajalle sanomaan, että kannattaisi käydä katsomassa tätä pelaajaa, eli minua, Hyypiä kertoi Betssonin julkaisemassa haastattelussa.
Tarjositko oluen kameramiehelle, joka oli sinua suositellut?
– En muista mitä tarjosin, kun kuulin häneltä tästä jutusta. En kyllä varmaan olutta, kun en hirveän kova oluen ystävä silloin ollut, Hyypiä vastasi.
Ensimmäisellä kerralla, kun Hyypiä antoi näyttöjä Liverpoolin kykyjenetsijöille, näytöt eivät olleet parhaasta päästä.
– Taidettiin hävitä 4-1 se peli. Sen jälkeen ei puoleen vuoteen kuulunut, että olisivat tulossa uudestaan katsomaan. Onneksi tuli sitten ilouutinen, että he tulevat uudestaan katsomaan ja pelikin meni paremmin, Hyypiä muisteli.
Lopulta Hyypiä pääsi istumaan alas Liverpoolin silloisen manageri Gerard Houllierin kanssa, ja sopimus syntyi nopeasti.
– Siinä ei sitten kauan nokka tuhissut, kun laitoin nimen paperiin, Hyypiä avasi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”Parempi kuin Ousmane Dembélé” – PSG:n huipputalentin temput kuvottavat
- Juventus nojaa ”tuttuun ja turvalliseen” – tämä ikämies seuraavaksi vahvistukseksi?
- Ennätykset paukkuivat – Bodø/Glimtin hyökkääjä sai siirron toiseen Mestarien liiga -seuraan
- Kun on kuuma niin on kuuma – Veikkausliigassa nähtiin harvinaislaatuinen maali
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Veikkausliigassa iso käänne – FC Inter ampui itseään jalkaan
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Nyt se on virallista: ranskalaisseura kahmi kesän isoimman pelaajahankinnan!
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen