SJK voitokas Espanjassa – ”Paras vielä näkemättä”
Kuva: Juha Tamminen
Seinäjoen Jalkapallokeho otti keskiviikkona Marbellassa pelatussa harjoitusottelussa 2-0-voiton gibraltarilaisesta Europa FC:sta. SJK:n maaleista vastasivat Aristote Mboma ja Emil Lidman.
Seinäjokelaisten tuoreen päävalmentajan Sixten Boströmin mukaan parasta SJK:ta ei vielä nähty.
– Se näkyi meidän pelistä, että pelasimme ensimmäisen pelimme nurmella. Se on joka vuosi sama asia ja se näkyy syöttelyssä, kun välillä ne on liian hiljaisia tai sitten ne on liian kovia. Joten välillä tuntuu että syöttöpeli vähän takkuilee. Ajatus on kuitenkin olemassa, kertasi Boström SJK:n tiedotteessa.
Päävalmentajan mukaan pelissä oli kaiken kaikkiaan enemmän plussia kuin miinuksia.
– Positiivinen peli. Hyvä fyysinen joukkue vastassa ja siellä oli taitavia pelaajia. Ja jos kaukolaukaukset ottaa pois, niin heillä ei oikeastaan ollut oikein tilanteita. Me teimme kaksi maalia ja meillä oli paikkoja tehdä ehkä pari kolme lisääkin siinä.
Boström sanoo, että SJK:n pelissä alkavat jo treenikentällä käydyt kuviot.
– Pelissä näkyi, että pyrimme toteuttamaan harjoiteltuja asioita. Itseasiassa aina kun me niin tehdään, niin me luotiin melkein jokaisesta niistä tilanne. Meidän pitää vaan jatkaa asioiden tekemistä, että ne jäävät automaation tasolle ja kaikki tiedetään mitä pitää kentällä tehdä.
Lähde: SJK:n nettisivut
LUE MYÖS:
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Kaikki Nations Leaguesta 2026–2027
- Huuhkajat kohtaa San Marinon Nations Leaguessa – kokoonpano, televisiointi ja lohko
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Zinédine Zidane palasi Ranskan maajoukkueeseen – näin päävalmentajan debyytissä kävi
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Asiantuntijalta kovat luvut tiskiin Pikkuhuuhkajien voitosta: ”Hurja temppu”
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- KTP palaa Veikkausliigaan

- Englannin kannattajat tekivät valintansa – vuoden pelaaja on jälleen sama nimi
- KTP palaa Veikkausliigaan
- Minihuuhkajilta kova temppu – Ranska kaatui toistamiseen
- Näkökulma: KTP varmisti sarjanousun – loppuuko hissiliike viimeinkin?
- Pikkuhuuhkajien sankari: ”Voitetaan Espanja, aika sairasta!”
- Haastattelu: Rony Jansson viihtyy St. Paulissa – ”Ainutlaatuinen seura”
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla