Entinen ManU-tähti hämmästelee Zlatanin peli-intoa: ”Olen 35 ja väsynyt!”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin Zlatan Ibrahimovicin huippukunto ja vuodesta toiseen jatkuva maalivire saavat entisen United-puolustaja Nemanja Vidicin ällistyksen valtaan.
35-vuotias ruotsalaiskärki pelaa viikosta toiseen avauskokoonpanossa ja on mättänyt jo 28 maalia kaikissa kilpailuissa tällä kaudella.
ManU:n puolustuksen entinen serbialaislukko Vidic on Ibrahimovicia vain pari viikkoa nuorempi, mutta hän nautiskelee jo rauhassa eläkepäivistään.
– Pelasin muutaman kerran häntä vastaan. Hän on pelannut eri seuroissa, voittanut pokaaleja ja tehnyt maaleja joka puolella, joten tämän kauden maalimäärä ei ole tullut minulle yllätyksenä, sanoo Vidic ManU:n sivuilla.
– Mutta hän on 35-vuotias ja jokaista ottelua varten huippukunnossa… Englantilainen jalkapallo on oma lukunsa, mutta hän sopeutui siihen nopeasti ja on suorittanut tasaisesti koko kauden ajan. Olen erittäin vakuuttunut hänen henkisestä vahvuudestaan ja siitä, miten hänellä on yhä nälkää pelata ja tehdä maaleja.
Saman ikäluokan serbi kertoo, että hän ehtii jo ajoittain kyllästyä jalkapalloon.
– Se ei ole helppoa tuon ikäisenä. Olen 35-vuotias, ja jos totta puhutaan, tarvitsen välillä lepoa jalkapallosta. Hän vaikuttaa kuitenkin siltä, että hän nauttii yhä pelaamisesta ja on omimmillaan kentän puolella.
Lähde: Manchester United
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ranskan penkkipelaajat: ”En sanoisi, että meitä pelottaa”
- Peter Crouch: Tuomari teki oikean ratkaisun hylättyään Norjan maalin – ”Sinun on mentävä maahan…”
- GdS: Paolo Maldini pyrkii houkuttelemaan Pep Guardiolan Italian peräsimeen
- Surkeaa kautta pelaava HJK koki mahalaskun Lahdessa – Rantanen: ”Odotamme paljon enemmän itseltämme”
- Tuomittu pedofiili Messi valmentaa nuoria
- Video leviää: Erling Haaland nähtiin Miamin kuuluisalla yöklubilla heti MM-pettymyksen jälkeen
- MM-kisat päättyivät pettymykseen – valmentajalle heti kenkää
- Gianni Infantino vahvisti: Jalkapallon MM-kisoihin suunnitellaan jättimäistä muutosta
- Nyt tuli uusi tieto – 100 miljoonan Argentiinan MM-supertähti voi siirtyä Valioliigaan
- Sveitsi sai erikoisen punaisen kortin – Argentiina syyllistynyt samaan aiemmin
- Peter Crouch: Tuomari teki oikean ratkaisun hylättyään Norjan maalin – ”Sinun on mentävä maahan…”
- Erling Haaland myönsi: ”Olen aivan loppu”
- Gianni Infantino vahvisti: Jalkapallon MM-kisoihin suunnitellaan jättimäistä muutosta
- Zlatan Ibrahimovićilta brutaali tuomio Englannin MM-pelaajasta: ”Yksi mies vajaalla”
- Video leviää: Erling Haaland nähtiin Miamin kuuluisalla yöklubilla heti MM-pettymyksen jälkeen
- Argentiinan valmentaja: Lionel Messi päättää itse pilkkujen vetämisestä
- Erling Haalandin isä kiehui: ”Hyvää työtä, Bellingham ja tuomari”
- FIFA keksi uuden tavan kerätä rahat pois faneilta – hinta 390 euroa
- MM-kisat päättyivät pettymykseen – valmentajalle heti kenkää
- Norja raivostui Englannin maalista – näin FIFA selitti kiistanalaisen tilanteen