Paikallisvastustajalta terveiset ManU:lle – ”Enää emme ole vain äänekkäitä naapureita”
Kuva: Getty Images
Manchester Cityn pitkäaikainen luottopuolustaja Pablo Zabaleta on jättämässä seuran tämän kauden jälkeen.
Argentiinalainen Zabaleta liittyi Cityyn vuonna 2008 RCD Espanyolista. Hän muisteli lehdistötilaisuudessa yhdeksän vuoden takaisia aikoja, jolloin sinipaidoista puhuttiin Manchester Unitedin pikkuveljenä. Nykyään hän on sitä mieltä, että tuo asetelma on kääntynyt päälaelleen.
– Kun tulin Manchesteriin ensimmäistä kertaa, tunnelma oli hyvin samanlainen kuin Espanyolissa, Barcelonassa. Emme olleet kaupungin ykkösseura, sanoi Zabaleta Goalin mukaan.
– Enää ei voi sanoa niin.
Paljon on muuttunut tuossa ajassa. City on voittanut jo kaksi Valioliigan mestaruutta ja se on tällä hetkellä sijoittumassa jo neljättä kertaa peräkkäin ”isoveljensä” yläpuolelle Valioliigan sarjataulukossa.
32-vuotias Zabaleta muistaa erityisesti, miten ManU:n entinen manageri Sir Alex Ferguson ajatteli Citystä aiemmin.
– Muistan, kuinka Sir Alex Ferguson puhui ”äänekkäistä naapureista.” Minä ajattelin, että emme voisi sallia ihmisten puhuvan meistä tuolla tavalla.
– Ajattelin: ”Jos he kutsuvat meitä äänekkäiksi naapureiksi, niin lisätään melua tässä kaupungissa. Todistetaan, että olemme seura, joka haluaa saavuttaa tärkeitä asioita, ehkä joku päivä olemme kaupungin ykkösseura ja viemme tätä joukkuetta eteenpäin.
LUE MYÖS:
- Portugali päihitti Norjan Kansojen liigassa – Cristiano Ronaldo jätettiin penkille
- Irlannilta näkyvä kannanotto Israel-ottelussa – surunauhat Gazan uhreille
- Huolestuttavaa: Kansojen liigassa jälleen runsaasti loukkaantumisia
- Peli poikki, shotti huiviin ja tuoppi käteen – Werder Bremenin legendojen ottelussa oli mielenkiintoinen väliaika
- Lamine Yamal kommentoi jälleen Ballon d’Oria: ”Olen pelaaja, joka…”
- Harvinainen tapaus: aussimies teki taas maalin Intialle
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Toimittaja: Lionel Scalonin tulevaisuus ratkeamassa
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin
- Vielä jaksaa! Luka Modrić teki maalin Tšekkiä vastaan
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:ään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Sensaatiovoitto Espanjaa vastaan – tässä on Pikkuhuuhkajien EM-karsintalohkon tilanne
- Pelaaja aiheutti kaksi punaista korttia – syynä hiukset
- Valehteliko media? Israelin pelaajan maalituuletusta tulkittiin väärin tahallaankin