IS: Poliisi kertoi syyn, miksi pysäytti HJK:n kannattajat – eivät nähneet koko peliä
HJK hävisi eilen VPS:lle Veikkausliigan ottelussa 1-2. Osa HJK:n kannattajista ei kuitenkaan koskaan tätä tappiota nähnyt, vaikka tarkoitus oli.
HJK:n kannattajat olivat lauantaina liikkeellä kahdella bussilla Vaasaan, mutta Pohjanmaan poliisi käänsi toisen busseista takaisin Helsinkiin päin noin 60 kilometriä ennen Vaasaa. Näin ollen toinenkin bussi lähti takaisin pääkaupunkiin solidaarisuudesta.
– Puutuimme ennakolta henkeä, terveyttä ja vapautta uhkaavaan tilanteeseen VPS:n ja HJK:n otteluun liittyen, komisario Vesa Toivanen Pohjanmaan poliisista perusteli Ilta-Sanomille.
Toivasen mukaan päätös tehtiin poliisilain mukaan. Teolla haluttiin varmistaa, etteivät HJK:n ja VPS:n kannattajat joutuneet törmäyskurssille. Lisäksi poliisilla oli tiedossa, että bussissa oli ollut mukana henkilöitä, joilta löytyi entistä taustaa tappeluista.
– Meillä oli ennakkotieto, että toisessa bussissa on henkilöitä, jotka ovat aiemmin olleet mukana kannattajien välisissä kahakoissa ja tappeluissa – viimeksi muutama viikko sitten Maarianhaminassa, Toivanen kertoi.
Lue IS:n juttu aiheesta kokonaisuudessaan täältä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- MM-kisojen tähtipelaaja ylisti Cristiano Ronaldoa – ”Hän on roolimalli”
- Hollannin hyökkääjä sai surullisia uutisia kesken MM-kisojen
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
- FC Lahden päävalmentaja sai tarpeekseen – vaatii VAR:ia Veikkausliigaan
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Uruguayn maalivahti halusi itse tulla vaihtoon jättimokansa jälkeen
- Vinícius Júniorin maali hylättiin – Brasilian jalkapalloliitto vaatii tuomarikieltoa
- Alkulohkot paketissa – näin MM-kisojen pudotuspelit jatkuvat
- Lionel Messin uusi patsas herättää kaksimielisiä mielleyhtymiä