Valioliiga-manageri jättää pestinsä alle vuoden jälkeen

Watfordin manageri Walter Mazzarri jättää pestinsä kauden viimeisen Valioliigan ottelun jälkeen. Seura kertoi asiasta nettisivuillaan.
55-vuotias italialaisvalmentaja nimitettiin Watfordin käskyttäjäksi viime kesäkuussa kolmen vuoden sopimuksella. Mazzarrin seuraaja tulee olemaan jo joukkueen yhdeksäs manageri viiden vuoden sisään.
Watfordin puheenjohtaja Scott Duxbury kertoi seuran tiedotteessa, että päätökseen tultiin johtoportaan keskusteltua joukkueen päämääristä ja pyrkimyksistä.
Mazzarrin joukot ovat ennen Valioliigan viimeistä kierrosta sarjataulukon sijalla 16. Watford on hävinnyt viisi viimeisintä sarjaotteluaan.
Kehno menestys ei ole ainoa asia, josta Watfordin fanit ovat olleet tällä kaudella närkästyneitä. Mazzarri on saanut kritiikkiä fanien ikisuosikin Troy Deeneyn pudottamisesta penkille. Kapteeni Deeneyn hylkääminen on joidenkin tietojen mukaan aiheuttanut levottomuutta myös joukkueen sisällä.
Moni on kyseenalaistanut myös Mazzarrin motivaation Englannissa valmentamiseen, sillä hän ei ikinä vaivautunut opiskelemaan englannin kieltä.
Lähde: BBC
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS