Chelsealla yhä vaikeuksia nuorien pelaajien kanssa – ”En olisi ikinä saanut paikkaa”
Kuva: Getty Images
Hyökkääjä Bertrarnd Traore, 21, jätti Chelsean ja liittyi Olympique Lyonnaisiin 9,9 miljoonalla eurolla.
Burkina Fasoa maajoukkuetasolla edustava Traore vietti päättyneen kauden lainalla Hollannin Ajaxissa. Hän kirjautti itselleen kaikki kilpailut mukaan lukien 13 maalia ja kuusi maalisyöttöä.
Chelsean kirjoilla hän on ollut jo vuodesta 2013 lähtien, mutta otteluita lontoolaisjoukkueen paidassa on kertynyt vain 16. Traoren mukaan viime kausi ja vakituinen peliaika saivat hänet tekemään lopullisen lähtöpäätöksen.
– Oli aika. Ottaen huomioon ikäni ja kehitykseni, oli aika lähteä seurasta. Olisin voinut jäädä Chelseaan ja pelata pari minuuttia joka pelissä ja taistella joka päivä paikastani tietäen, etten ikinä saisi sitä. Harjoittelin seuran kanssa, tein kaikkeni, kertoo Traore London Evening Standardille.
Monet muutkin huippulahjakkuudet ovat lähteneet Chelseasta peliajan perässä muualle. Englantilaiset ja ulkomaiset vahvistukset saavat vuosi toisensa jälkeen todeta, että tie edustusjoukkueen kokoonpanoon on ehkä liiankin pitkä ja kivinen.
Viime kaudella Chelsea lainasi 38 pelaajaa muille seuroille. Vastaavia lukemia odotetaan myös seuraavalle sesongille.
Manchester Cityn Kevin De Bruynen ja Evertonin Romelu Lukakun urat junnasivat Chelseassa paikallaan. He jatkoivat matkaansa ja ovat nyt Valioliigan ehdottomia huipputähtiä.
– Kaksi kautta sitten haastoin aloituspaikan pelaajia, mutta me kaikki tiedämme, mitä viime vuonna kävi. Olin mukana preseasonilla ja sitten minut lähetettiin lainalle. Joten tänä vuonna en halunnut kokea samaa uudestaan. Minun piti löytää vakaa seura, jossa voisin pelata jalkapalloa edustusjoukkueessa, jonka avainpelaajia olisin, kertoo Traore.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harry Kane teki lähes 100 vuotta vanhaa jalkapallohistoriaa
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- Barcelona ryhdistäytyi – Mestarien liiga -voitto suvereeniin tapaan
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Manuel Neuer sivuun cup-finaalista – miten käy MM-kisojen?
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Nyt jysähti: Pep Guardiolan uusi työ selvillä
- Lukas Hradecky sai ilouutisen ensi kaudeksi
- Harry Kane nousi Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jo toinen Kvaratskhelia matkalla Euroopan huippuseuroihin!
- Suomi mukana maailmanlaajuisessa Messin ja Ronaldon vertailussa – tulos yllättää
- HJK hankki 18-vuotiaan lupauksen – edelliseltä seuralta koskettava ylistyspuhe
- Cristiano Ronaldo taas maailman rikkain urheilija – tienasi yli tuplat Lionel Messiin nähden
- Veikkausliigassa otetaan käyttöön uusia sääntöjä
- Poliitikko otti yhteen FIFAn kanssa MM-kisoista – sai haluamansa
- Manchester United julkaisi uuden päävalmentajansa nimen – seuran sivut kaatuivat