Man United teki käsittämättömän virheen vuonna 2009 – ja saattaa nyt kärsiä siitä huikean tappion
Manchester United myi vuonna 2009 silloisen superlupauksen Cristiano Ronaldon Real Madridille. Aikanaan Ronaldon siirtohinta, 94 miljoonaa euroa oli maailmanennätys. Ennätyssummat ovat sen jälkeen menneet uusiksi jo muutamaan otteeseen mutta mikäli Ronaldo myydään tänä kesänä, pyyhkii hän todennäköisesti jälleen vanhat ennätykset pöydältä.
Viime viikolla Ronaldo ilmoitti haluavansa lähteä pois Espanjasta. Uutiset antoivat pontta valtaville spekulaatioille urheilumediassa. Ronaldon lähdön motiivien ohella suurin kysymys on ollut miehen tuleva seura. 32-vuotiaana portugalilainen on hyvässä kunnossa, joten ehdotuksia uran lopettamisesta ei olla otettu tosissaan.
Ronaldon mahdolliseksi siirtohinnaksi on ehdotettu eri summia eri lähteissä. Dailymailin mukaan Los Blancos pyytää miehestä 200 miljoonan euron siirtosummaa. Muut tulkinnat eivät juuri jää tästä.
Myydessään Ronaldon vuonna 2009, Manchester United oli käsittämättömän lyhytkatseinen. Rahakas siirto oli sinänsä onnistunut, mutta siirtosopimukseen ei sisällytetty jälleenmyyntilauseketta.
Tällä lausekkeella pelaajan jokainen kasvattajaseura saa tietyn summan pelaajan tulevista siirroista, vaikka ne eivät liittyisi suoranaisesti kasvattajaseuraan. Lausekkeen idea on, että kasvattaja pääsee nauttimaan hyvin tehdyn työstä hedelmistä vielä pitkään.
Jos Ronaldo myydään – kuten laajalti spekuloidaan – tulee Manchester United jäämään paitsi mittavasta rahasummasta myyntiprovisiona.
Ainoa tapaus, jossa United ei kärsisi provision menettämisestä on se, että seura itse hankkii maalikoneen riveihinsä. Portugalilaisen onkin kerrottu haikailevan takaisin Manchester Unitediin, seuraan jossa tähti todella syttyi. Vastaavasti Punaisten paholaisten on ilmoitettu olevan mahdollisesti kiinnostuneita ostamaan Ronaldon, mikäli siirtohinnasta päästäisiin sopuun.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- SJK purki puolustajansa sopimuksen
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Haastattelu: Näin Jacob Friis kommentoi valtavaa MM-uudistusta
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Katso: Jacob Friis nimesi Huuhkajat seuraaviin otteluihin
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- Nyt se tapahtui: Cristiano Ronaldo johdatti joukkueensa Saudi-Arabian liigan mestaruuteen
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermon kausi päättyi isoon pettymykseen – Filippo Inzaghi: ”En lähtisi täältä edes Real Madridiin”
- ”Failing upwards”: Oliver Antmanille povataan jättisiirtoa
- HS: Gilla FC sai Vantaan kaupungilta poikkeusedun – tässä syy
- IS:n asiantuntija pamautti suorat sanat Neymarin MM-kisapaikasta
- Cristiano Ronaldo on kirjoittamassa taas historiaa – Lionel Messi saattaa yltää samaan
- Tuleeko MM-kultaa? Saksan kisajoukkue on nyt julki
- MM-kisoihin valittu Neymar: uusi vamma!
- Kongon demokraattiselta tasavallalta rohkea ratkaisu – parhaat pelaajat kotiin
- Haastattelu: Näin Leo Walta kommentoi alkutaivaltaan Swanseassa