Menneellä kaudella Seria A:ssa kuudenneksi sijoittunut AC Milan on ollut yksi kevään aggressiivisimmista ostajista pelaajamarkkinoilla. Italialaisjoukkue tavoittelee selkeästi uutta, vahvempaa asemaa Euroopan kentillä.

Kiinalaisomistukseen siirtynyt joukkue on hankkinut jo Mateo Musacchion CF Villarrealista sekä Franck Kessién Atalantasta.

Lähteiden mukaan Alvaro Moratan yli 60 miljoonan euron kauppa Milaniin on todella lähellä. Siirtohuhuissa myös toista Real Madridin tähteä, Luka Modricia on viety vahvistamaan seuran keskikenttää, kertoo Football Espana.

Kenties suurinta kohua on kuitenkin herättänyt AC Milanin kiinnostus Torinossa loistokauden pelannutta Andrea Belottia sekä Borussia Dortmundin kärkeä, Pierre-Emerick Aubameyangia kohtaan.

28 maalia viime kaudella tykittäneen Bellottin tai Bundesligassa dominoivan Aubameyangin hankinta voisikin nostaa punamustat haastamaan Euroopan huiput ja vahvistamaan Milanin aseman ykkösseurojen joukossa.