Puolustajan siirto Manchester Unitediin pelastaa ruotsalaisen divarijoukkueen talouden
Kuva: Getty Images
Benficassa pelaavan Victor Lindelöfin, 22, lähtö Manchester Unitediin on viittä vaille valmis. ManU kertoi lauantaina kotisivuillaan, että se on päässyt Benfican kanssa yhteisymmärrykseen ruotsalaispuolustajan siirrosta. Virallista kauppaa edeltävät enää muodollisuudet.
Lindelöfin siirto Englannin suurseuraan tietää muhkeaa pottia myös hänen entiselle seuralleen, Västerås SK:lle, joka pelaa Ruotsin kolmannella sarjatasolla.
ESPN:n tietojen mukaan United maksaa Lindelöfistä Benficalle 35 miljoonaa euroa, joista jopa viisi miljoonaa saattaa päätyä Västeråsin taskuun.
Lindelöf siirtyi Benficaan vuonna 2012. Västerås tienasi tuolloin kaupasta 60 000 euroa, ja diiliin sisällytettiin useita sopimusehtoja, jotka astuisivat myöhemmin voimaan tiettyjen tekijöiden toteutuessa.
Västeråsin oli muun muassa määrä saada 250 000 euroa, kun Lindelöfille tuli täyteen kymmenen ottelua avauskokoonpanossa Benfican riveissä. Portugalilaisseuran mielestä sopimusehdot eivät kuitenkaan olleet enää voimassa, koska Lindelöf allekirjoitti uuden sopimuksen vuonna 2015. Västerås päätyi tekemään asiasta valituksen kansainväliselle jalkapalloliitolle Fifalle.
Ruotsalaisseuran mukaan heillä oli oikeus saada 20 prosenttia Lindelöfin siirtosummasta, jos hänet myytäisiin Benficasta pois. Daily Mailin mukaan tämä oli syy, miksi ManU ei hankkinut häntä jo tammikuussa.
Aftonbladet kertoo, että Benfica ja Västerås kirjoittivat talvella sopimuksen, jonka mukaan ruotsalaisseura saa kolme miljoonaa euroa – siirtyy Lindelöf muualle tai ei – sekä kaksi miljoonaa euroa, jos siirto toteutuu.
Siirrosta saatava rahasumma tulee hoitamaan Västeråsin velat ja auttamaan seuraa vielä pitkälle tulevaisuudessa.
– En aio kommentoida tarkkaa summaa, mutta tietysti tämä on hieno hetki sekä seuralle että Victorille, kertoi Västeråsin joukkueenjohtaja Michael Campese Aftonbladetille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan