AC Milanin toimitusjohtaja, Marco Fassone, kertoi torstaina lehdistötilaisuudessa, että joukkueen ykkösmaalivahti, Gianluigi Donnarumma, ei aio allekirjoittaa uutta sopimusta Milanin kanssa. 18-vuotiaan sensaatiovahdin nykyinen sopimus ulottaa ensi vuoden kesäkuun loppuun.

Sky Sport Italian mukaan AC Milan haluaisi tehdä Genoan Mattia Perinistä, 24, Donnarumman korvaajan. Perin on ollut suurseurojen kiikareissa aiemminkin, mutta hän on kärsinyt kahdesta pahasta polvivammasta viimeisen kahden vuoden aikana.

Milan on tarkkaillut myös muita vaihtoehtoja, kuten Juventuksen kakkosvahtia, Netoa, joka lähtee todennäköisesti torinolaisseurasta tänä kesänä.

Juventus on hankkimassa Arsenalin Wojciech Szczesnyä kakkosvahdikseen ja se on valmis myymään Neton noin 10 miljoonalla eurolla. Milan on valmistelemassa 8 miljoonan tarjousta Perinistä, mutta Genoa halunnee italialaisvahdista huomattavasti enemmän.