HIFK:sta maailmalle lähtenyt hyökkääjä nyt testillä Puolassa
Kuva: Juha Tamminen
Hyökkääjä Ville Salmikivi, 25, on neljän päivän testijaksolla Puolan ykkösdivisioonan Olimpia Grudziazissa, kertoo 90minut.pl -sivusto.
Viime kaudella Grudziaz sijoittui viidenneksi Puolan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
Aiemmin tänä vuonna Salmikivi pelasi Bulgarian pääsarjan Beroe Stara Zagorassa, johon hän siirtyi helmikuussa. Maalijyvä jäi kuitenkin Beroessa löytämättä, ja Salmikiven sopimus purettiin kesäkuussa 14 ottelun jälkeen. Hän onnistui maalinteossa kerran.
Edelliset kaksi vuotta Salmikivi pelasi Veikkausliigassa Helsingin IFK:n riveissä. Kaudella 2016 hän ampui kuusi osumaa Tähtirinnoille ja antoi kaksi maaliin johtanutta syöttöä. Salmikiven sopimus helsinkiläisten kanssa päättyi viime kauteen, joten hän siirtyi Bulgariaan vapaana agenttina.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Solmu jalkapallosta: ”On hyvä opetella nyrkkeilyä tai jujutsua”
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Virallista: Ilves lainaa Otto Tiitisen Englantiin
- Suomen Cup 2026: Ottelut, tulokset, televisiointi ja voittajat
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Katso: Petteri Forsell täräytti uskomattoman vapaapotkun
- Luis Enrique Ballon d’Or’sta: ”Voittajan pitäisi olla …”
- Näin José Mourinho kommentoi Lionel Messin maajoukkueuran päättymistä
- Lukas Hradecky pysäytti PSG:n tähdet!
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa