Tottenhamin ensimmäinen hankinta toteutui – Ajax hyväksyi 42 miljoonan punnan tarjouksen
Kuva: Getty Images
Ajaxin kolumbialaispuolustaja Davinson Sanchez siirtyy Tottenham Hotspuriin kuuden vuoden sopimuksella. BBC:n mukaan pelaajan siirtohinnaksi määräytyi 42 miljoonan puntaa (noin 46 miljoonaa euroa).
Kolumbialaisesta tulee siirron myötä Tottenhamin seurahistorian kallein hankinta sekä tämän kesän ensimmäinen vahvistus.
Sanchez, 21, liittyi Ajaxiin viime kesänä kotimaansa Atletico Nacionalista. Hän esiintyi hollantilaisseuran paidassa 47 ottelussa.
– Haluaisin kiittää Ajaxin valmentajaa, johtoa, pelaajia ja kannattajia. Tämä on minulle mahtava siirto, sillä pääsen kehittymään urallani, kertoi Sanchez Tottenhamin tiedotteessa.
– Olen erittäin innoissani, kun saan liittyä Tottenham Hotspurin kaltaiseen tunnettuun seuraan. Odotan innoissani (manageri) Mauricio Pochettinon ja pelaajien kanssa työskentelyä sekä kaikkien tapaamista.
Tottenhamilta on lupa odottaa vielä enemmänkin hankintoja, sillä Pochettino kertoi perjantaina aamulla, että hän haluaisi vielä neljä uutta pelaajaa, joista Sanchez on ilmeisimmin yksi.
Päivitetty 18.8.2017 klo 20:43: Sanchez allekirjoitti kuuden vuoden sopimuksen, ei viiden.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”