IS: JJK:n seurajohtaja ei tahdo FC Lahden kannattajia stadionilleen: ”Tämä on hyvin harvinaista”
Uutisoimme eilen tapauksesta, jossa JJK:n kannattajat vaativat eroa seuran toimitusjohtajalle Janne Mönkköselle tämän väitetyistä kommenteista. Mönkkösen kerrotaan toivoneen porttikieltoa FC Lahden kannattajille 7. syyskuuta pelattavaan otteluun.
Mönkkönen kertoi Ilta-Sanomille ilmoittaneensa FC Lahden kannattajille, että näillä ei ole pääsyä Harjun Stadionille Jyväskylässä.
– Edellisen ottelun tapahtumien seurauksena päädyimme tähän ratkaisuun. Palloliiton kurinpito ja poliisi ovat selvittäneet sen päivän tapahtumia. Ei-toivottua kannattajakäyttäytymistä, Mönkkönen kertoi IS:lle.
– Onko sinulle joskus sanottu baarissa, että ”ei kiitos, ei tänään”? Yleensähän siihen joku syy on.
Keskisuomalaiselle antamassaan haastattelussa Mönkkönen kertoi olleensa yhteydessä FC Lahden kannattajayhdistykseen FCLK:hon. Mönkkönen oli ilmoittanut FCLK:n Taneli Okkoselle, että olisi parempi, jos nämä eivät tulisi paikalle otteluun. Samassa Mönkkönen kiisti asettaneensa varsinaista porttikieltoa kannattajaryhmälle.
– Ei tässä eriteltyä porttikieltoa ole asetettu, vaan tässä pyritään ennalta ehkäisemään ongelmia, mies kertoi KSML:lle.
Viime ottelussa järjestyksenvalvojaa lyönyt alaikäinen on Mönkkösen mukaan tunnistettu. Nuorukaisen porttikielto Harjun stadionille säilyy joka tapauksessa.
IS:lle Mönkkönen perusteli ennaltaehkäisevää kurinpitopäätöstään yleisellä turvallisuudella ja tapahtuman perheystävällisyydellä. Toisaalta Mönkkönen on epäileväinen FC Lahden kyvyistä organisoida vierasottelua.
– Me yritämme tehdä perheystävällisiä tapahtumia. Edellisessä ottelussa teimme yhteistyötä vastustajan kanssa, ja tapahtumat olivat mitä olivat. Miksi meidän pitäisi ottaa ongelmat tänne uudestaan?
Mönkkönen uskoo, että kannattajakunta on käytöstavoiltaan yhtenäinen porukka, joka väistämättä tulee toistamaan törttöilynsä, jahka saa siihen mahdollisuuden. IS kysyi Mönkköseltä, että eikö ole aika äärimmäistä kieltää koko ryhmältä otteluun tulo.
– Kukaan ei tunnu kysyvän, että mitä tapahtui ja miksi Lahden kannattajakulttuuri on mitä on – tai ainakin oli täällä. Nyrkillä lyötiin päähän, pitääkö sellainen ottaa uudestaan, että tervetuloa lyömään uudelleen?
Edellisessä JJK:n ja Lahden välisessä ottelussa, Lahden kannattajia oli rynnännyt kentälle joukkueen tehtyä maalin. Erästä järjestyksenvalvojaa oli lyöty nyrkillä päähän ja lyöjä poistettiin ottelusta.
IS: Miksei vain lyöjä saa porttikieltoa?
– Siellä oli se tapahtuma aidankin kanssa. Videon voi katsoa, jos haluaa. Kentälle ei saa mennä. Jotkin rajat pitää olla siinä, miten paljon saa toteuttaa itseään. Lainsäädäntö on meillä jäljessä, Mönkkönen tähdensi.
IS:n mukaan JJK teki päätöksensä porttikiellosta ilman neuvonpitoa Veikkausliigan tai FC Lahden kanssa. Veikkausliigan toimitusjohtaja Timo Marjamaa pitää Mönkkösen ratkaisua lätkäistä porttikielto koko kannattajakunnalle epätavanomaisena. Siitä huolimatta Marjamaa ymmärtää Mönkkösen päätökseen taustalla olleita syitä.
– Tämä on hyvin harvinaista. En sano, että ryhmärangaistus on paras tai ainoa mahdollinen ratkaisu, mutta ymmärrän seuran tuskastumisen. Edellisen ottelun tapahtumat varmasti painavat. Uskon, että tähän löydetään jonkinlainen ratkaisu keskustelemalla, Marjamaa pohtii.
SuomiFutis ei tavoittanut Mönkköstä kommentoimaan tilannetta keskiviikkoiltaan mennessä.
Keskisuomalainen julkaisee Mönkkösen kommentin asiasta tänään torstaina.
Lue IS:n juttu aiheesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa