Onko Carlos Tevez jo jättämässä Kiinan? – Seura vaati häneltä kirjallisen lupauksen
Kuva: Getty Images
Argentiinalaishyökkääjä Carlos Tevez on saanut seuraltaan Shanghai Shenhualta luvan matkustaa kotimaahansa kuntouttamaan pohjettaan. 33-vuotiaan Tevezin oli kuitenkin ensin tehtävä kirjallinen sopimus, jossa hän lupaa palata Shanghaihin ennen elokuun loppua, kertoo Eurosport.
Kiinalaismediassa epäillään, että Tevez haluaisi palata takaisin ensimmäiseen ammattilaisseuraansa Boca Juniorsiin, joka myi hänet Shenhualle tammikuussa 11 miljoonalla eurolla.
Aiemmin urallaan argentiinalaishyökkääjä on edustanut muun muassa Manchester Unitedia, Manchester Cityä ja Juventusta.
Tevez on ehtinyt pelata Kiinan Superliigassa pohjevaivansa takia vain 11 kertaa tehden kaksi maalia.
– Olemme keskustelleet Carlos Tevezin pyynnöstä ja päättäneet hyväksyä sen, sanoi Shenhua tiedotteessaan South China Morning Postin mukaan.
– Hänellä on lupa lähteä Argentiinaan ja saada hoitoa Jorge Bombicinon klinikalla. Hänen on palattava joukkueen luokse elokuun 30. päivä ja osallistuttava harjoituksiin.
Tevez allekirjoitti Shenhuan kanssa tammikuussa kahden vuoden sopimuksen, jonka ansiosta hän tienaa noin 678 000 euroa viikossa.
Eurosport kertoo, että sopimuksessa on kuitenkin kohta, jonka mukaan Boca Juniorsin on maksettava puolet Tevezin siirtohinnasta takaisin Shanghai Shenhualle, mikäli argentiinalaishyökkäjä ei pelaa kahta kautta uudessa seurassaan.
LUE MYÖS:
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”