Suursuosikki Steven Morrissey teki jatkosopimuksen VPS:n kanssa
Kuva: Juha Tamminen
Jamaikalainen hyökkääjä Steven Morrissey on tehnyt Vaasan Palloseuran kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. Uusi kontrahti ulottuu kauden 2019 loppuun.
Morrissey, 31, saapui ensimmäistä kertaa Vaasaan kaudella 2011 lainasopimuksella Portmore Unitedista. Hän teki ensimmäisenä vuotenaan Veikkausliigassa neljä maalia 11 ottelussa.
Seuraavalla kaudella osumia syntyi jo 15, ja Morrisseyn matka jatkui vuonna 2013 tanskalaiseen Silkeborgiin. Jamaikalaistaiturin ura ei kuitenkaan lähtenyt Superligassa lentoon ja hän palasi Vepsuun jo muutamaa kuukautta myöhemmin.
Tällä kaudella Morrissey on pelannut huippuvireisessä VPS:n joukkueessa 19 ottelua, joissa hän on iskenyt yhteensä viisi maalia ja antanut kuusi maalisyöttöä.
– Steven on pitkään ollut seurassa ja hän on pelannut hyvän alkukauden tänä vuonna. Hän on osoittanut olevansa tärkeä pelaaja meille hyökkäyspäähän. Tavoite seuraavaksi on, että hänen fysiikkansa saadaan ylläpidettyä tällä tasolla ja jopa hieman kehitettyä sitä tulevaisuudessa paremmaksi, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi seuran verkkosivuilla.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Virallista: Jürgen Klopp on Saksan maajoukkueen uusi päävalmentaja
- Italian maajoukkue etsii uutta päävalmentajaa – sai Pep Guardiolalta vastauksen
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen