Ykkösen häntäpäässä käydään todella tiukkaa taistelua pisteistä. Sunnuntaina viimeisenä oleva Grankulla IFK voitti kotikentällään kahdeksantena olevan OPS:n maalein 3-2.

OPS ei kuitenkaan hyväksynyt mukisematta tappiota. OPS nimittäin teki ottelusta protestin Palloliitolle. OPS:n nettisivuilla kirjoitetaan seuraavaa:

– Pelin 21.minuutilla Thiago Trindade ampui pallon yläriman ja tolpan kautta maaliin, mutta maalia ei hyväksytty. Sekä OPS-pelaajat, että GrIFK-pelaajat näkivät, että pallo oli maalissa, mutta ottelun erotuomari ja avustava erotuomari olivat kaukana tilanteesta. OPS perustelee protestia tuomarivirheeksi.

OPS toivoo saavansa protestilla aikaiseksi uusintaottelun. Tällä kaudella on jo yksi ottelu uusittu, kun AC Oulun ja EIF:n välisessä kamppailussa sattui tuomarivirhe rangaistuspotkutilanteessa.

– OPS hakee protestilla uusintaottelua. Hyväksymättä jäänyt maali on raskauttavampi tekijä uusintaottelulle, kuin esimerkiksi AC Oulu -ottelun erotuomarivirhe, tiedotteessa kirjoitetaan.

Ykkösen kaksi viimeistä joukkuetta putoavat suoraan Kakkoseen. Tällä hetkellä OPS on niin sanotusti turvassa kahdeksantena, mutta Gnistan hengittää jo niskaan kaksi pistettä perässä. Gnistan on ollut viime aikoina vahvassa vireessä, sillä joukkue on voittanut viimeisestä viidestä ottelustaan peräti neljä. Myös Grankulla IFK on sunnuntaisen voiton myötä enää kolme pistettä perässä OPS:a.