Zinedine Zidane ei lupaa, että Cristiano Ronaldo pelaa tänään Super Cupin finaalissa
Kuva: Getty Images
Real Madrid valmistautuu parhaillaan kohtaamaan Manchester Unitedin tänään pelattavassa UEFA Super Cupin finaalissa.
Pelin alla on kilvan arvuuteltu, tullaanko Cristiano Ronaldoa näkemään tänään kentällä.
Realin valmentaja Zinedine Zidane ei luonut uskoa siihen, että portugalilaistähti pelaisi illan ottelussa.
– Se, että Ronaldo on yhä meidän kanssamme on suuri asia, Zidane kehui.
– Jää kuitenkin nähtäväksi pelaako hän vai ei.
Zidane ylisti Ronaldoa puheissaan. Mikään ei valmentajan kommenteissa viitannut siihen, että mies olisi lähtemässä seurasta. Ainakaan Realin aloitteesta.
– Olen todella vakuuttunut siitä, että hän on aivan yhtä hyvässä kunnossa nyt, kuin mitä hän oli Mestarien liigan finaalipäivänä.
Kesällä Ronaldon ilmoitettiin jo päättäneen lähteä Realista ja koko Espanjasta. Verosyytösten keskellä oleva hyökkääjä on sittemmin perunut puheensa.
Oikeussalissa mies sen sijaan on pysynyt kovana. Viimeisimpien tietojen mukaan Ronaldo ei nimittäin aio myöntää syyllisyyttään. Pahimmillaan se voi tuottaa pelaajalla viiden vuoden vankeustuomion.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi