Arsenal saa kovaa tylytystä entiseltä ranskalaistähdeltä – pelaajat toimivat kuin vauvat
Seuratasolla Arsenalia aikoinaan edustanut Emmanuel Petit tylyttää entistä seuraansa kovin sanoin. Joukkueella on Valioliigassa allaan ruma 0-4-tappio Liverpoolia vastaan.
”Tykkimiesten” päävalmentaja Arsene Wenger onkin saanut kuraa niskaan viime aikoina rajusti heikkojen tulosten takia. Mies itse uskoo, että joukkue häviää pelinsä yhdessä.
Samoilla linjoilla vaikuttaa olevan myös Petit.
Kovaa tekstiä latova ranskalainen haluaa, että Arsenalin pelaajat lopettavat toimimasta kuin vauvat, Mirror kirjoittaa.
– Kun näen heidät pelaamassa – ja näen sitä paljon – he näyttävät pelaavan ilman motivaatiota. Moitteet ovat laitettu Arsenen suuntaan, mutta en näe, että kaikki olisivat alakuloisia hänen seurassaan, Petit kummasteli sivustolle.
Arsenal on Valioliigan sarjataulukossa maajoukkuetauolla vasta 16:s. Joukkue on päästänyt sarjassa toiseksi eniten maaleja, sillä oma reppu on soinut kolmessa kamppailussa peräti kahdeksan kertaa.
– Miksi jotkut pelaajat tarvitsevat motivaatiota yhdessä maailman isoimmassa seurassa, yhdellä maailman parhaalla stadionilla?, ranskalainen ihmettelee salaperäisesti.
– Jotkut heistä eivät näytä tietävän, mitä Arsenal-paidan kantaminen tarkoittaa.
Petit näkee, että pelaajat saattavat työskennellä itselleen, eivät joukkueelleen.
– Ehkä heidän pitäisi ottaa askel taaksepäin ja kysyä itseltään, mitä he voivat antaa joukkueelle. Ei sitä, mitä joukkue voi antaa heille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi
- Donald Trump: ”Iran voi pelata MM-kisoissa”
- Nolo hetki – FIFA-pomon rauhanele tyrmättiin karulla tavalla
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti