Cristiano Ronaldo palaa Real Madridin vahvuuteen – Marco Asensio sivussa varotoimenpiteenä
Kuva: Getty Images
Portugalilaistähti Cristiano Ronaldo pelaa tänään keskiviikkona ensimmäisen pelinsä Real Madridin kanssa kuukauden tauon jälkeen.
Ronaldo, 32, sai viiden ottelun pelikiellon Espanjan kilpailuihin hänen tönäistyään erotuomaria Barcelonan ja Real Madridin välisessä Espanjan Supercupin ensimmäisessä osaottelussa. Ronaldo sai ottelussa kaksi keltaista korttia ja purki turhautumisensa erotuomariin tönäisemällä häntä.
Real Madrid kohtaa tänään Mestarien liigan lohkovaiheen ensimmäisessä pelissään kyproslaisen APOEL Nicosian.
Madridilaisilla on kuitenkin otteluun lähdettäessä myös eräänlaisia loukkaantumishuolia. Keväällä ja alkukaudesta loistavasti esiintynyt Marco Asensio on sivussa tiistain koitoksesta tulehtuneen paiseen takia, kertoo AS.
Joukkueen päävalmentaja Zinedine Zidanen mukaan Asensiolla, 21, on jalassaan paise, joka on niin kivulias, ettei hän saa vedettyä pelisukkiaan ylös. AS kertoo, että paise oli tutkittu eikä siitä löytynyt mitään sairauteen viittavaa, mutta Asensio jätettiin varotoimenpiteenä ottelun kokoonpanosta pois.
ABC:n mukaan paise syntyi Asension ajellessa jalkakarvojaan.
Ranskalaishyökkääjä Karim Benzema on myös ulkona illan ottelusta takareisivaivan takia. Hänen odotetaan olevan sairastuvalla noin kuukauden ajan. Benzeman korvaa kokoonpanossa Realin kasvatti Borja Mayoral, joka vietti viime kauden lainalla Saksan Bundesliigan Wolfsburgissa. Mayoral, 20, on pelannut tällä kaudella kuusi minuuttia madridilaisten edustusmiehistössä.
Benzeman maanmies Raphael Varane sen sijaan palaa ensimmäistä kertaa Real Madridin kokoonpanoon sitten Espanjan Supercupin toisen osaottelun. Varane, 24, on ollut lähes kuukauden päivät sivussa lähentäjälihaksen vamman takia.
Päivitetty 13.9.2017 klo 15:06: Ronaldon pelikiellon pituus korjattu.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Luka Modrićin ura jatkuu!
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa