”En pelkää kilpailua tai Zlatania” – ManU:n maalitykki uhkuu itseluottamusta
Kuva: Getty Images
Kesällä Evertonista Manchester Unitediin noin 85 miljoonalla eurolla siirtynyt Romelu Lukaku on aloittanut vahvasti uudessa seurassaan. Miestä ei omien sanojensa mukaan pelota Zlatan Ibrahimovicin paluu.
Ibrahimovic ja United solmivat yhden kauden jatkosopimuksen, mutta pelikunnossa ruotsalaistähti on arviolta vasta tammikuussa. Lukaku on iskenyt kolmessa Valioliigan ottelussa kolme maalia, joten syystäkin miehen itseluottamus on kunnossa.
– En pelkää kilpailua hyökkääjän paikalle – tai Zlatania, Lukaku sanoi Mirrorille.
Ibrahimovic oli viime kaudella ManU:n paras maalintekijä. Vakava loukkaantuminen viime keväänä pitää kuitenkin miehen vielä sivussa vuoden loppuun saakka. Lukakun mukaan Ibrahimovic tuo joukkueeseen paljon.
– Hän tuo laatua joukkueeseen ja auttaa meitä tavoitteessamme voittaa mestaruus, Lukaku sanoi.
Lukaku kysyi Ibrahimovicilta voisiko hän käyttää numeroa yhdeksän, ja Wayne Rooneyn siirryttyä Evertoniin, ruotsalaistähti otti numeroksi kympin.
– Sanoin Zlatanille, että toivoin hänen tulevan takas Man Unitediin. Tarvitsemme hänen persoonallisuuttaan. Tiesin myös jonkun aikaa, että hän aikoo tehdä sopimuksen, Lukaku paljasti.
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”