HIFK ja JJK iskevät yhteen jumbokamppailussa – ”Meidät oli tuomittu putoamaan”

Veikkausliigassa pelataan tänään perjantaina todellinen ”kuuden pisteen ottelu”, kun sarjan viimeisellä sijalla majaileva JJK Jyväskylä matkaa karsijan paikalla olevan Helsingin IFK:n vieraaksi Telia 5G Areenalle.
Joukkueiden välillä on eroa vain kolme pistettä, ja kymmenentenä oleva PS Kemi on karannut HIFK:sta jo yhdeksän pisteen päähän. Perjantain peli mukaan laskettuna otteluja on jäljellä enää seitsemän.
JJK lähtee illan otteluun voitto taskussaan, sillä se kaatoi Kemin sunnuntaina vieraskentällä 2-1. Edellisestä viidestä ottelusta jyväskyläläiset ovat kahmineet kolme voittoa. JJK on ottanut kuluvan kauden Veikkausliigassa yhteensä neljä täyttä pistepottia.
– Nyt palataan pelillisesti takaisin vanhaan ja tuttuun, kun ollaan tasaisella tekonurmialustalla. Kemin ottelusta otetaan tiettyjä asioita mukaan ja viikon aikana treenikentällä on käyty läpi tiettyjä asioita HIFK:n pelaamisesta, joihin on valmistauduttu, JJK:n päävalmentaja Juha Pasoja kertoo seuran verkkosivuilla.
Myös kotijoukkue HIFK on voittanut tällä sarjakaudella vain neljä ottelua. Joukkueen edellinen ottelu päättyi tiistaina 1-2-tappioon paikallisvastustajaa Helsingin Jalkapalloklubia vastaan.
Pasoja sysää paineet mieluusti helsinkiläisille, joilla on ollut vähemmän aikaa palautua perjantain jumbokamppailua varten.
– En itse koe että paineet olisivat tässä meillä, toivon mukaan eivät koe pelaajatkaan. Monen mielestähän meidät oli tuomittu putoamaan jo ennen kauden alkua eli siinä mielessähän meillä on enää vain voitettavaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”

- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Bundesliigapelaajan törttöily tallentui kohuvideolle – seura rankaisi isolla kädellä