Islanti kukistettu – Alexanderin Ringin upea vapaapotkumaali riitti Huuhkajille
Kuva: Juha Tamminen
Suomi voitti lauantaina Islannin 1-0 Tampereen Ratinan stadionilla pelatussa MM-karsintaottelussa.
Pelin ainoa osuma oli todellinen kaunokainen. Perparim Hetemaj hankki hyvän kuljetuksensa päätteeksi Suomelle vapaapotkun Islannin rangaistusalueen tuntumasta. Erikoistilannevastuun sai loistavaa kautta New York City FC:ssä pelaava Alexander Ring, jonka kierteinen laukaus päätyi verkkoon yläriman kautta.
Huuhkajien maalivahti Lukas Hradecky laittoi pelin jännäksi 25. minuutilla, kun hän syötti prässin alla pallon suoraan Islannin hyökkääjälle Alfred Finnbogasonille. Hradecky korjasi kuitenkin tilanteen torjumalla lähietäisyydeltä tulleen laukauksen.
Suomi joutui tekemään ensimmäisen vaihtonsa jo puolen tunnin pelin jälkeen, kun Juhani Ojala loukkaantui harmittoman näköisessä tilanteessa. Paulus Arajuuren topparipariksi vaihdettiin Sauli Väisänen.
Tauolle mentiin Suomen 1-0-johdossa.
Toisen jakson ensimmäinen vartti mentiin Islannin hallinnassa, mutta Suomikin sai pelinsä rullaamaan hiljaalleen. Huono onni loukkaantumisten kanssa jatkui kuitenkin myös jälkimmäisellä puoliskolla, kun Joona Toivio nilkutti vaihtoon 70. minuutin kohdalla. Hänen tilalleen asteli Albin Granlund.
Epäonni koetteli Huuhkajien onneksi myös vierasjoukkuetta. Vaihdosta kentälle tullut puolustaja Rurik Gislason otti kaksi varoitusta lyhyen ajan sisään ja lensi suihkuun 76. minuutilla.
Vajaamiehinen Islanti vyörytti hyökkäyksiä, mutta Suomi kesti. Eero Markkasella oli jopa mahdollisuus viedä Huuhkajat kahden maalin johtoon, kun hän pääsi läpiajoon 83. minuutilla. Markkanen päätti kuitenkin yrittää ratkaisua chipillä, ja maalivahti Hannes Halldorssonilla ei ollut vaikeuksia löysän laukauksen kanssa.
Myös Islanti toimitti pallon kertaalleen verkkoon rangaistusalueella jatkuneen hullunmyllyn jälkeen, mutta tilanne liputettiin paitsioksi.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi viime vuonna Reykjavikissa Islannin 3-2-voittoon.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- Entisen supertähden sopimus puretaan – vieläkö hänellä on annettavaa?
- Virallista: Xavi Hollannin maajoukkueen peräsimeen – ”Olen hollantilaisen jalkapallon poika”
- PSG voitti UEFA Super Cupin – Désiré Doué ratkaisi voiton Aston Villaa vastaan