Teemu Pukilla vaikeaa Tanskassa – valmentajalta tyly kommentti maalinteko-ongelmiin
Kuva: Juha Tamminen
Viime kaudella peräti 20 osumaa Bröndbyn paidassa iskenyt Teemu Pukki on ollut alkukaudella kuin varjo entisestään. Bröndbyllä on ollut suuria vaikeuksia maalinteon kanssa.
Pukki on osunut tällä kaudella maalipuiden väliin vain kahdesti, ja molemmat onnistumiset tulivat kahdessa ensimmäisessä ottelussa. Bröndbyn päävalmentaja Alexander Zorniger on harmitellut pelaajiensa esityksiä. Bröndby on maalintekovaikeuksista huolimatta sarjassa neljäntenä, neljä pistettä perässä sarjaa johtavaa FC Nordsjällandia.
– En ole missään nimessä pettynyt pelaajiini, mutta totta kai olen pettynyt heidän esityksiin. Myös he ovat, Zorniger kertoi tanskalaiselle Berlingskelle.
Zorniger antoi myös kritiikkiä Pukille ja muistutti, ettei 20 maalin tekeminen kaudesta toiseen Tanskan liigassa ole helppoa.
– Ei Tanskassa ole sellaisia hyökkääjiä, jotka tekisivät 20 maalia joka kaudella. Jos pelaaja olisi niin taitava, hänet myytäisiin samantien isompiin sarjoihin.
– Joten meidän on hyväksyttävä se, että Teemu, jolla on paljon hyviä ominaisuuksia, tarvitsee oikeanlaisia tilanteita. Hänen täytyy hyväksyä, että joskus maalien eteen täytyy tehdä kovasti työtä, eikä se välttämättä aina ole Teemun pelityylille ominaista, Zorniger sanoi.
Pukin peliaika on myös vähentynyt. Viime kaudella Pukki pelasi useasti täydet minuutit. Nyt maalinteon kanssa viime aikoina tuskaillut Huuhkaja-hyökkääjä on pelannut edellisen täyden pelin heinäkuussa Eurooppa-liigan ratkaisevalla karsintakierroksella.
Suomen paidassa Pukki onnistui Kosovoa vastaan, mutta seurajoukkueessa edelliset kahdeksan ottelua on mennyt maaleitta.
Lähde: Tipsbladet
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen