Hyökkääjä Aleksei Kangaskolkka on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen IFK Mariehamnin kanssa.

Kangaskolkka, 28, on tällä hetkellä Veikkausliigan tämän kauden maalipörssin jaetulla kärkipaikalla Ilveksen Tucon kanssa. Molemmilla on kasassa 14 osumaa.

– Allun maalitilastot puhuvat puolestaan. Hän on eniten IFK:lle Veikkausliigassa maaleja tehnyt pelaaja ja taistelee maalikuninkuudesta tällä kaudella. Vaikka hänellä on vaikuttava CV ja hän on voittanut Suomen mestaruuden kahdesti, hän on vasta 28-vuotias ja pystyy pelaamaan huipulla vielä useita vuosia, IFK:n seurajohtaja Peter Mattsson hehkuttaa seuran sivuilla.

– Kaksivuotinen sopimus hänen kanssaan tuntuu todella hyvältä. Hän tulee jatkossakin olemaan meille avainpelaaja sekä kentällä että sen ulkopuolella. Kunnossa ollessaan Kangaskolkka tekee maaleja ja syöttää niitä ja tällaisen luotettavan pelaajan varaan on hyvä rakentaa edelleen joukkuetta.

Kangaskolkka siirtyi IFK:hon vuonna 2011 Tampere Unitedista. Hän lähti vuonna 2013 Ruotsiin Jönköpingiin, josta matka jatkui puolen väädän päästä hollantilaiseen Heracles Almeloon. Kaudeksi 2015 hän siirtyi takaisin Suomeen ja Maarianhaminaan. Aiemmin urallaan hän pelasi myös Myllykosken Pallossa.

Kangaskolkka oli viime vuonna voittamassa IFK:n kanssa Suomen mestaruutta. Hän on seuran historian paras maalintekijä Veikkausliigassa 42 osumallaan.