Vuoden 2022 maailmanmestaruusturnauksen isäntämaa Qatar ei tule osallistumaan ensi kesän Venäjän MM-kisoihin.

Qatar jäi Aasian karsintojen lohko A:n viimeiselle sijalle seitsemällä pisteellä. Tiistaina pelatussa viimeisessä karsintaottelussa Qatar hävisi lohkon toiseksi viimeiseksi sijoittuneelle Kiinalle lukemin 1-2.

Qatarista tulee kotikisojensa myötä ensimmäinen järjestäjämaa, joka ei ole koskaan selviytynyt MM-turnaukseen karsintojen kautta. Turnauksen järjestäjämaa on aina automaattisesti mukana kisojen lohkovaiheessa.

Joukkueen päävalmentaja Felix Sanchez uskoo, että Qatar pystyy rakentamaan kilpailukykyisen joukkueen kotikisojaan varten.

– Emme päässeet (Venäjän) kisoihin tällä kertaa, mutta se ei ole maailmanloppu. Meillä on useita lupaavia pelaajia ja voimme rakentaa laadukkaan joukkueen vuoden 2022 MM-turnausta varten, sanoi Sanchez The Peninsula Qatarin mukaan.

– Meillä on vielä vuoden 2019 Aasian cup edessämme ja muita tehtäviä. Meidän on tehtävä kovasti töitä kehittääksemme vahvan ryhmän vuoden 2022 kisoihin.