Aamuset: FC Inter aikoo tehdä nuorennusleikkauksen – piikki TPS:n suuntaan: ”Ei se meitä edellä ole”
Kuva: Juha Tamminen
FC Inter aikoo tehdä ensi kaudella nuorennusleikkauksen joukkueeseensa. Interin tekninen johtaja Vesa Mäki kertoi Turun urheilutoimittajien koulutustilaisuudessa, että seura aikoo panostaa nuoriin myös edustusjoukkueen kokoamisessa.
Mäki kertoi, että ulkomaalaispelaajien määrä tulee vähenemään ensi kaudella. Sen sijaan nuoria pelaajia on tarkoitus ajaa sisään. Mäki huomautti, että Inter oli ainoa seura, jolla oli joukkue pääsarjassa 13-vuotiaista miehiin saakka.
Samaan yltäisi myös HJK, mutta seuran A-juniorit ovat käytännössä pelanneet Klubi 04:ssa Kakkosta nousten ensi kaudeksi Ykköseen. Mäen mukaan heitä edellä ovat vain HJK sekä Käpylän Pallo, mutta miten käy vertailussa esimerkiksi rakkaseen kilpakumppaniin, Veikkausliigaan ensi kaudeksi nousevaan Turun Palloseuraan?
– Ei se (TPS) meitä edellä ole, Mäki kommentoi lyhyesti Aamuset-lehden mukaan.
Kuluvan kauden ulkomaalaispelaajista vain Lucas Garcialla on tässä vaiheessa sopimus ensi kaudesta. Yksi esimerkki Interin uudesta pelaajatyypistä on 19-vuotias nuorten maajoukkuehyökkääjä Benjamin Källman, joka on tällä kaudella ollut Interin toiseksi paras maalintekijä. Källman teki Interin kanssa jatkosopimuksen viime syyskuussa.
– Kahtena viime vuonna seurassa on ollut varsin iäkästä ja varsin ulkomaalaispitoista pelaajistoa. Sillä ei ole tulosta tullut. Ensi vuodeksi joukkue nuorenee paljon ja joukkueessa on vähemmän ulkomaalaisia pelaajia. Nuoria omia pelaajia on toivottavasti mukana enemmän, Mäki sanoi.
Mäki paljasti, että seura on tehnyt jo pari pelaajasopimusta nuorten maajoukkuepelaajien kanssa, joita ei vielä ole julkaistu, kun kausi on kesken. Tällä hetkellä seuralla on kasassa 15 julkista pelaajasopimusta ensi kaudelle. Lisäksi Inter hakee vielä muutamaa ulkomaalaisvahvistusta.
Nykyisen päävalmentaja Fabrizio Piccaretan kanssa on Mäen mukaan neuvottelut käynnissä, mutta lopullisen päätöksen ensi kauden päävalmentajasta tekee puheenjohtaja Stefan Håkans. Mäki korosti, että Piccaretalla on seuran näkövinkkelistä oikeanlaiset arvot.
– Tuloksellisesti loppukausi oli iso pettymys. Osa peleistäkin oli huonoja. Fabrizio kuitenkin allekirjoittaa seuran uuden identiteettiin, sen miten seurassa toimitaan, sen minkälaista peliä ja minkälaisia pelaajia halutaan, ennen kaikkea metodin, jolla pelaajia valmennetaan, Mäki sanoi.
Lue Aamuset-lehden juttu aiheesta tästä linkistä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko I: Euroopan pelätyimmät hyökkääjät vastakkain huippulohkossa
- Roberto Martínez: Portugali tarvitsee edelleen Cristiano Ronaldoa
- Valioliiga-jätti näytti ovea – suomalaispelaaja vapaille markkinoille!
- MM-kisojen ennakko, lohko H: Mestarisuosikki ja uinuva jättiläinen
- Lähde: Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjaan
- USA epäili palkittua MM-kisatuomaria terrorikytköksistä – nyt jyrähti jopa Hillary Clinton
- TOP 5: Näitä maita ei sovi unohtaa – MM-kisojen viisi mustaa hevosta
- Jalkapallon MM-kisat 11.6.2026: Aikataulu, ottelut ja tv-lähetykset
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- Lionel Messi todisti olevansa valmis MM-kisoihin
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko G: Konkaritähtien kohtaamisia ja poliittisia jännitteitä
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin