Kommentti: Lainallakin penkillä – Mikä Eero Markkasessa mättää?
Kuva: Juha Tamminen
Kun Eero Markkanen lainattiin tukholmalaisesta AIK:sta Saksan kakkosbundesliigaan Dynamo Dresdenin paitaan toiveissa oli saada suurempia peliminuutteja. Parempi rooli on jäänyt tähän mennessä suomalaisen osalta vain haaveeksi.
Markkanen istui tämänkin päivän Nürnberg-ottelun tuttuun tapaan suurimmaksi osaksi vaihtopenkillä, mutta pääsi kehiin viimeisellä viisiminuuttisella. Tähän mennessä peliaikaa on irronnut vain yhdessä pelissä hieman päälle puolen tunnin verran.
Lainan tarkoituksena on yleensä antaa pelaajalle mahdollisuus näyttää heikomassa joukkueessa. AIK:in kärsii, kun Markkasen kehitys tukahdutetaan vaihdossa ja katsomossa. Seuravalinta olisi ollut syytä tehdä tarkemmin.
Eivätkö ominaisuudet osu kohdalleen?
Voi myös olla, etteivät Eeron vahvuudet istu Dresdeniin hyökkäykseen. Joukkueen hyökkääjät Peniel Mlapa ja Erich Berko ovat molemmat nopeita ja yksilötaidoltaan taitavia haastajia, jotka murtautuvat ketteryydellään vastustajan linjaan. Markkanen on jäykempi kohdehyökkääjä. Kokoisekseen kohtuu nopea kärki vaatii vierelleen tilanteenluojat ja suomalaisen eteneminen on yksinkertaisempaa rynnistystä. Valtit ovat ilmatilassa ja viimeistelyssä. Markkasen vahvuuksien olisi pitänyt olla jo hankkiessa Dresdenin tiedossa, mutta ehkä Mlapa liikkuvampana kärkenä sopii paremmin seuran pelitapaan. Markkasen koko kauden lainassa on osto-optio, jota Dresden tuskin on kauden jälkeen näillä näkymin käyttämässä. Jos peliaikaa ei pian irtoa, AIK:n kannattaa harkita jopa takaisinkutsumista. Penkillä istuminen ottelusta toiseen on hukkaanheitettyä aikaa. Siitä ei hyödy Markkanen eikä omistajaseura. Joni Ahokas Twitter: AhokasJoniLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Smyth jättämässä VPS:n – maalitykki siirtyy Englannin kentille
- Lähde: HJK hankkimassa Liverpoolin U21-joukkueen kapteenin
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- Pelaajalegenda siirtymässä Belgian päävalmentajaksi
- SuomiFutiksen tiedot: Mads Borchers jää HJK:hon
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Valioliigassa muhii jättikauppa – mukana Jeff Bezos
- FC Inter haki arvokkaan tasapelin Turkista – jatkopaikka ratkaistaan Turussa
- Ilves hankki kaksi nuorta lupausta Norsunluurannikolta
- Real Madridin yllätysisku Barcelonaan? MM-kultasankarin kaappaus vireillä
- Fabián Ruiz: MM-kultaa, EM-kultaa ja 50 ottelua ilman häviötä
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Donald Trump haluaa Fifa-pomo Gianni Infantinon siirtyvän huippuvirkaan
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta