PS Kemi säilyi lopulta Veikkausliigassa, vaikka se hävisi päätöskierroksella KuPS:lle kotikentällään 1-3. Joukkueen päävalmentaja Jari Åhman oli rehellisellä tuulella ottelun jälkeen.

Åhman kyseenalaisti PS Kemin sarjapaikan ja tunnusti, ettei kiinnostus Kemissä ole ollut riittävällä tasolla.

– 800 – 1000 henkeä ei riitä ja se näkyy myös seuran taloudessa. Ymmärrän kyllä, että yleisö haluaisi nähdä kotikylän poikia joukkueessa. Ovet ovat kuitenkin avoimet ja minulle on saanut ilmoittautua, mutta soittoja ei ole tullut, Åhman sanoi seuran nettisivuilla.

– Olemme myös pieni seura, jolla on rajalliset resurssit. Emme pysty maksamaan pelaajille sellaisia palkkoja kuin muualla, mikä johtaa siihen, että pelaajiamme lähtee muualle. Tämä on vain fakta, joka on ollut pakko hyväksyä, mies jatkoi.

PS Kemi säilytti sarjapaikan liigan pienimmällä pelaajabudjetilla. Loppukaudella ongelmia oli olosuhteissa. Sauvosaaren kenttä oli melkoisen haastavassa kunnossa loppukaudesta. Alkukaudella oli samanlaisia ongelmia.

– Loppukauteen vaikutti esimerkiksi se, ettemme voineet treenata kuten olisimme halunneet. Olemme harjoitelleen kolmella eri kentällä ja näin syksyllä harjoitusolosuhteemme ovat olleet erittäin huonot. Se on verottanut tekemistämme, Åhman totesi.

Myöskään tulevaisuus ei kauden päätyttyä vaikuta ruusuiselta.

– Sopimuksia ensi kaudeksi on liian vähän, 4 + 2 optiota. Se on toki enemmän kuin vuosi sitten tähän aikaan, mutta näkisin, että meillä pitäisi olla enemmän kahden vuoden sopimuksia, ettei yli puolet joukkueesta vaihdu joka vuosi, Åhman arvioi.