Valioliigan kärkijoukkue Manchester City otti lauantaina kauden seitsemännen sarjavoittonsa kukistamalla Stoke Cityn kotikentällään 7-2.

Cityllä on kahdeksan kierroksen jälkeen kasassa 22 pistettä, ja sen ainoa pistemenetys tältä kaudelta on tullut 1-1-tasapelistä Evertonia vastaan elokuussa.

Stoken manageri Mark Hughes’lla ei ollut vaikeuksia myöntää, että parempi joukkue voitti lauantain ottelun.

– Me kohtasimme sensaatiomaisen joukkueen emmekä olleet lainkaan ottelun vaatimalla tasolla, sanoi Hughes Daily Mailin mukaan.

Hän nosti pelin avainhahmoksi Cityn keskikenttäpelaajan Kevin De Bruynen. Belgialaistaituri ei päässyt Stokea vastaan maalintekoon, mutta hän syötti kaksi joukkueensa osumaa, oli mukana alustamassa kahta toista maalia ja johti manchesterilaisten pelinrakentelua.

– Heillä on De Bruyne, joka on mielestäni täysin omalla tasollaan Valioliigassa, koska hän pystyy sanelemaan pelinkulun.

– 3-2-tilanteessa meillä oli vielä mahdollisuus, mutta hän ei hyväksynyt sitä ja päätti, että peli ei voisi olla niin tasainen.