MM-kisojen klassikko täyttää 20 vuotta – Ronaldo, Roberto Carlos ja kumppanit suostuivat uusintaotteluun
Kuva: Getty Images
Oslossa pelataan ensi kesänä, 9. kesäkuuta ottelu, jossa on paikalla norjalaisten legendojen lisäksi myös Brasilian jalkapalloilun suuria nimiä Ronaldosta, Roberto Carlosista ja Bebetosta lähtien. Ullevaalissa muistellaan tuolloin 20 vuoden takaista ”Marseillen ihmettä”.
Marseillen ihmeellä viitataan Norjassa vuoden 1998 MM-kisojen alkulohkon otteluun Brasilian ja Norjan välillä. Puolustava maailmanmestari Brasilia siirtyi ottelussa johtoon 78. minuutilla Bebeton maalilla, mutta Egil ”Drillo” Olsenin valmentama Norja ei luovuttanut, vaan nousi viimeisellä kymmenminuuttisella ensin tasoihin ja sitten ohi. Norjan suurimpia sankareita olivat Tore Andre Flo ja voittomaalin pilkulta ampunut Kjetil Rekdal.
Voitto vei Norjan alkulohkosta pudotuspeleihin, jossa matka kuitenkin tyssäsi heti tappioon Italiaa vastaan. Brasilia ei puolestaan toista tappiota kokenut ennen loppuottelua, jossa Ranska kukisti sen 3-0.
– Tulen Ullevaaliin kesäkuussa palauttamaan Brasilian kunniaa. En ymmärrä, että siitä ottelusta puhutaan edelleen. Se oli pelkkää tuuria, Ronaldo kommentoi Aftenpostenille.
Molempien joukkueiden riveissä nähdään useita pelaajia, jotka esiintyivät myös Marseillen ihmeessä 20 vuotta sitten. Norjaa valmentaa Drillo Olsen, ja pelaajiston runkokin on jo julkistettu. Kotijoukkue näyttää tältä:
Kjetil Rekdal, Tore André Flo, Frode Grodås, Erik Mykland, Jahn Ivar ”Mini” Jakobsen, Stig Inge Bjørnebye, Henning Berg, Håvard Flo, Vidar Riseth, Roar Strand, Gunnar Halle, Egil Østenstad, Dan Eggen ja Øyvind Leonhardsen.
Brasilian joukkueeseen ovat jo lupautuneet Ronaldo, Roberto Carlos, Bebeto, Emerson, Edmundo, Goncalves ja Cesar Sampaio.
Jutun lähde: VG
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Pikkuhuuhkajille hieno voitto!
- Tässä on Huuhkajien avauskokoonpano Maltaa vastaan – debytantti kentällä
- Aftonbladet: Huuhkajien pelaajaa viedään Englannin Mestaruussarjaan
- Fotbollskanalen: HJK keskustellut ruotsalaisvalmentajan kanssa
- Mika Lehkosuo kertoi: Näin Pikkuhuuhkajat lähtee Romanian kimppuun tärkeässä karsintaottelussa
- Cristiano Ronaldo menetti malttinsa – sai maajoukkueuransa ensimmäisen punaisen kortin
- Edellisestä arvokisapaikasta kulunut 25 vuotta – Norja käytännössä varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Ossi Virta löysi uuden työnantajan: ”Fiilikset ovat erittäin innostuneet”
- FotbollDirekt: KuPS asettanut suuren hintalapun avainpelaajalleen
- Haastattelu: Benjamin Källman otti kantaa rooliinsa Huuhkajissa
- FotbollDirekt: KuPS asettanut suuren hintalapun avainpelaajalleen
- Cristiano Ronaldo antoi pitävän lupauksen, jos Irlannin fanit buuaavat hänelle
- Haastattelu: Huuhkajien luottopelaajan siirto Bundesliigaan kaatui rahaan – ”Kävi lähellä”
- Haastattelu: Joel Pohjanpalo kertoi mielipiteensä Palermon vaikeuksista
- Ossi Virta löysi uuden työnantajan: ”Fiilikset ovat erittäin innostuneet”
- Cristiano Ronaldo menetti malttinsa – sai maajoukkueuransa ensimmäisen punaisen kortin
- Haastattelu: Benjamin Källman otti kantaa rooliinsa Huuhkajissa
- Edellisestä arvokisapaikasta kulunut 25 vuotta – Norja käytännössä varmisti paikkansa MM-kisoissa
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa