Ruotsi kovan haasteen edessä – ”He ovat vähemmän pelottavia ilman Zlatania”
Kuva: Getty Images
Ruotsilla on melkoinen vuori kiivettävänä, mikäli se mielii ensi kesän MM-kisoihin. Ruotsi kohtaa Italian MM-karsintojen kaksiosaisessa pudotuspelivaiheessa. Ensimmäinen kohtaaminen pelataan Ruotsissa ensi perjantaina ja toinen Italiassa maanantaina.
Italian leirissä ottelua odotetaan ristiriitaisissa merkeissä. Kapteeni ja ykkösmaalivahti Gianluigi Buffon tietää Ruotsin vahvuudet ja odottaa ottelusta vaikeaa koitosta Italialle.
– Ruotsin tapa pelata pelottaa minua. Jos heitä vastaan pelaa kohtalaisesti, häviää. Täytyy pelata todella hyvä ottelu myös henkilökohtaisesti, että voi voittaa, Buffon sanoi Aftonbladetille.
AS Roman laitapuolustaja Alessandro Florenzi oli luottavaisempi perjantain ottelun alla antaessaan haastattelun italialaiselle Gazetta dello Sportille.
– Meillä on vahvin puolustus maailmassa, emmekä pelkää. Kaikki unelmoivat pelaamisesta MM-turnauksessa. Voin vaikka kuolla kentälle selvitäksemme kisoihin.
Florenzin mukaan Ruotsilta puuttuu joukkueesta pahin syömähammas, joka on tietysti Zlatan Ibrahimović. Manchester Unitedin tähtihyökkääjä on loukkaantuneena, mutta hän myös lopetti uransa maajoukkueessa vuoteen 2016.
– Ruotsi on vähemmän pelottava ilman häntä (Ibrahimovićia), koska ”Ibra” on yksi maailman parhaista pelaajista, Florenzi sanoi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Luka Modrić joutui leikkaukseen ennen MM-kisoja
- Hollantilaistähti sivuun MM-kisoista: ”Olen musertunut”
- Tekikö HJK valtavan virheen? IS:n asiantuntija: ”Ei herätä pienintäkään luottamusta”
- Haastattelu: Onni Helén taistelee peliajasta Norjassa – ”En ole alkanut liikaa stressaamaan”
- HJK-fanit yrittivät törkeää temppua Kuopiossa – poliisi puuttui asiaan
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta

- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa