Seura hyllytti tylysti työtoverinsa kuolinvuoteelle matkanneen huippuluotsin – ystävä menehtyi hetkeä myöhemmin

Ranskan pääsarjaseura Lille kohteli tylysti maineikasta päävalmentajaansa Marcelo ”El Loco” Bielsaa. Lille ilmoitti eilen Twitter-tilillään hyllyttäneensä Bielsan ”sisäisen tutkinnan ajaksi”.
Myöhemmin ESPN:n toimittaja Fabián Taboada kertoi Twitterissä hyllytyksen syyksi sen, että Bielsa oli matkustanut kotimaahansa Chileen hyvästelläkseen pitkäaikaisen työtoverinsa ja hyvän ystävänsä Luis Boninin, jonka vatsasyöpä oli terminaalivaiheessa. 67-vuotias Bonini menehtyi torstaina, joten Bielsa ehti paikalle viime hetkellä.
Bonini toimi Bielsan valmennusryhmässä kuntovalmentajana, kun herrat työskentelivät Athletic Bilbaossa vuosina 2011-2013. Athletic oli kaksikon pitkän yhteistyön viimeinen etappi, mutta kaikkiaan miehet ehtivät työskennellä yhdessä peräti 20 vuoden ajan.
Alun perin koripallovalmentajana aloittanut Bonini avusti ”Loco” Bielsaa myös niin Argentiinan kuin Chilenkin maajoukkueissa ennen Bilbaoon siirtymistään.
Lillen valmentajaksi Bielsa palkattiin viime kesänä kaksivuotisella sopimuksella. Lillen kausi on kuitenkin sujunut pahasti alakanttiin, sillä joukkue majailee Ligue 1:ssä toiseksi viimeisenä putoajan paikalla.
Bielsa on saavuttanut valmentajaurallaan muun muassa kolme argentiinanmestaruutta sekä olympiakultaa ja Copa Américan hopeaa Argentiinan maajoukkueen peräsimessä. Athletic Bilbaon hän johdatti Eurooppa-liigan sekä Espanjan cupin loppuotteluun.
Boninin vatsasyöpä havaittiin viime kesäkuussa, joten miehen taistelu syöpää vastaan jäi verrattain lyhyeksi. Athletic Bilbaon pelaajat kantavat tänä iltana surunauhoja käsivarsissaan Eurooppa-liigan ottelussa Hertha Berliniä vastaan Boninin muistoa kunnioittaen.
Jutun lähteet: AS ja El Mundo
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan