Video: Joel Pohjanpalo myöntää kinkkisen tilanteensa Bayer Leverkusenissa – siirto mahdollinen

Bayer Leverkusenilla on tällä hetkellä hyvä pelaajatilanne. Loukkaantumisia ei ole juuri nimeksikään, mutta se tarkoittaa myös entistä kovempaa kilpailua peliajasta. SuomiFutis-sivuston asiantuntija Joel Pohjanpalo on jäänyt alkukaudesta vähäisellä peliajalle.
Pohjanpalo on ollut peliaikaansa nähden varsin tehokas. Suomalaishyökkääjä avasi maalitilinsä Bundesliigassa vajaa kuukausi sitten Borussia Mönchengladbachia vastaan, mutta sen jälkeen aika on kulunut vaihtopenkillä.
– Tällaista tämä on välillä. Totta kai sitä toivoisi enemmän peliaikaa, mutta toisaalta meillä on kaikki 22 pelaajaa pelikunnossa. Joten siinä on moni muukin jäänyt vähäiselle peliajalle, Pohjanpalo muistutti Sportti TV:lle.
Pohjanpalo myöntää, että tilanne on pitkällä jänteellä kestämätön. Hyökkääjää elää peliajasta ja maaleista. Jos peliaikaa ei ole Leverkusenissa tarjolla, täytyy kehitellä jotain muuta. Tällä hetkellä Leverkusen ei kuitenkaan halua luopua Pohjanpalosta.
– Siirron tai lainan suhteen on ollut aika negatiivista palautetta. Pitää ehkä maalien tekeminen lopettaa, jos meinaa päästä pois, Pohjanpalo vitsaili.
Joka tapauksessa Pohjanpalon kannalta eletään nyt jännittäviä aikoja ennen Bundesliigan joulutaukoa. Näyttöpaikkoja on tultava.
– Nyt annetaan totta kai painetta Leverkusenin suuntaan siitä, että peliaikaa on tultava, jos he haluavat pitää minut siellä. En tietenkään voi liian pitkään istua vain penkillä siellä.
– Se on vaikea tilanne, kun on sopimus voimassa ja seura ei tarvitse minusta tällä hetkellä rahaa. Ja olen sellainen pelaaja, että teen hommani hyvin, kun pääsen kentälle sekä käyttäydyn kentällä ja sen ulkopuolella hyvin, niin on se ymmärrettävää, ettei seura halua myydä sellaista pelaajaa, Pohjanpalo avasi.
Katso video (arikkelikuvan kohdalta) ja ota seurantaan myös Youtube-kanava Sportti TV tästä linkistä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä