On aika kääriä vuosi 2017 pakettiin, ja ottaa vastaan uusi jalkapallon täyteinen vuosi 2018. Ennen kuin singautetaan raketit taivaalle ja poksautellaan kuohujuomapullot, vilkaistaan vielä kerran taaksepäin ja muistellaan, miten vuosi 2017 suomalaisia jalkapallon ystäviä kohteli.

Veikkausliiga

Kotimaan pääsarjassa HJK palasi valtaistuimelle kahden vuoden tauon jälkeen, ja vieläpä muikealla 20 pisteen voittomarginaalilla toiseksi tulleeseen Kuopion Palloseuraan. Himmeimmät mitalit jaettiin Ilvekselle, joka sijoittui kolmen parhaan joukkoon ensimmäisen kerran 32 vuoteen.

Rafinha nosteli kauden päätteeksi Veikkausliigan mestaruuspokaalia.

Koska HJK voitti myös Suomen Cupin, meni neljäs europaikka Veikkausliigan neljänneksi sijoittuneelle FC Lahdelle. Neljäs sija ratkesi dramaattisesti päätöskierroksella pelatun HIFK-ottelun lisäajalla, kun Santeri Hostikka teki Lahdelle sen tarvitseman voittomaalin. Puolustavan mestarin IFK Mariehamnin oli tyytyminen viidenteen sijaan.

Voitontanssin mallia esitteli ratkaisuottelun jälkeen valmentaja Toni Korkeakunnas.

Raninen

@Runnynen
Tältä näyttää Eurooppa! Wait for it... #FCLahti #HIFK #Veikkausliiga #Lahti

Valmentajanvaihdoksen suorittivat kauden aikana ainoastaan Inter Turku ja SJK – viimeksimainittu tosin kahdesti. Sarjan maalikuninkuutta juhli 16 maalia tehnyt IFK Mariehamnin Aleksei Kangaskolkka, joka jatkoi suomalaispelaajien hyvää putkea maalikunkkukisassa.

2000-luvulla vain kahtena vuonna suomalaispelaaja ei ole voittanut Veikkausliigan maalitilastoa. Vuonna 2007 maalikuninkuuden vei Rafael ja vuonna 2012 Irakli Sirbiladze. Vuonna 2014 argentiinalainen Luis Solignac jakoi maalikuninkuuden Jonas Emetin kanssa.

Ykkönen ja Kakkonen

Ykkösen huippujännittävä kausi huipentui komealla tavalla, kun Honka ja TPS ratkaisivat suoran nousijan paikan päätöskierroksen keskinäisessä ottelussaan. TPS haki Espoosta tarvittavan tasapelipisteen, ja palasi pääsarjaan kolmen Ykkösessä viettämänsä kauden jälkeen.

TPS-kannattajien pitch invasion ratkaisupelin päätyttyä jäi varmasti monien mieliin.

TPS:n tavoin myös Honka tekee paluun Veikkausliigaan, sillä se kukisti nousukarsinnoissa koko kauden alavireisesti esiintyneen HIFK:n. Näin Stadin derbyt vaihtuvat kaudeksi 2018 Turun derbyihin. HIFK:n ohella Ykköseen putosi ranskalaisen visiitin Veikkausliigaan tehnyt JJK, jonka erotti suoran säilyjän paikasta kuitenkin vain kuusi pistettä.

Ykkösestä putosivat pääkaupunkiseudun joukkueet GrIFK ja Gnistan. Näiden tilalle nousivat AC Kajaani Kakkosen pohjoislohkosta sekä HJK:n reservijoukkue Klubi 04. Oman lohkonsa suvereenisti voittanut KTP sai nöyrtyä nousukarsinnoissa toisena vuonna peräkkäin.

Europelit

Suomalaisseurojen euroseikkailuista ei jäänyt kovin paljoa muisteltavaa. Mestarien liigan karsinnoissa arpa heitti IFK Mariehamnin vastustajaksi puolalaisen Legia Varsovan, ja tasoero osoittautui odotetun selkeäksi. SJK puolestaan taipui jo toisen kerran kolmen kauden sisällä islantilaisjoukkueelle (KR Reykjavikille), ja jahtaa edelleen ensimmäistä otteluparin voittoaan Euroopassa.

HJK ja VPS saivat sentään pelata kaksi otteluparia. HJK raivasi tieltään walesilaisen Connah’s Quay Nomadsin, mutta joutui myöntämään makedonialaisen Shkëndijan paremmakseen. VPS kukisti hienosti Olimpija Ljubljanan, mutta hävisi niukasti yhteismaalein 2-3 Teemu Pukin ja Paulus Arajuuren Bröndbylle.

Naiset

Naisten liigassa Espoon Honka päätti PK-35:n pitkän valtakauden ja juhli mestaruutta yhdeksän vuoden tauon jälkeen. Vuoden liigapelaajaksi valittiin Hongan konkari Anna Auvinen ja maalipörssin voitti PK-35:n Kaisa Collin.

Huuhkajat

Huuhkajien MM-karsinnat menivät pipariksi jo vuonna 2016 Hans Backen toimiessa vielä joukkueen valmentajana. Markku Kanervan alaisuudessakaan kurssi ei kääntynyt, vaan kahdesta ensimmäisestä ottelusta tuloksena oli kisahaaveet lopullisesti vieneet tappiot Turkille ja Ukrainalle.

Syksyllä suunta kuitenkin muuttui. Huuhkajat saavutti neljästä viimeisestä karsintapelistään ”Riven” johdolla kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä, ja peli-ilme oli muutenkin positiivinen. Erityinen ilonaihe oli Pyry Soirin vakuuttava sisääntulo maajoukkueeseen.

Pyry Soiri oli syksyn suuria suomalaissankareita.

Suomi sijoittui lohkossaan lopulta viimeistä edelliseksi yhdeksällä pisteellään, mutta pirteä loppusuora antoi kuitenkin uskoa parempaan. Loppuvuoteen mahtui kuitenkin vielä yksi iso Huuhkaja-uutinen, kun joukkueen kapteeni Niklas Moisander ilmoitti vetäytyvänsä maajoukkueesta.

Helmarit ja nuorisomaajoukkueet

Naisten A-maajoukkue siirtyi uuteen aikaan, kun Andreé Jeglertz vaihtui päävalmentajan pestistä seitsemän vuoden jälkeen. Uudeksi valmentajaksi valittiin toinen ruotsalainen, Anna Signeul, jonka ensimmäiset tulokset ovat olleet lupaavia. Helmarit ovat aloittaneet MM-karsintansa kahdella voitolla Serbiasta ja Israelista.

Pikkuhuuhkajien syksy on ollut vaikea, sillä neljä karsintapeliä on tuonut pistepottiin vain kolme tasapelipistettä. Kesken karsinnan vaihtui myös valmentaja, kun Tommi Kautonen siirtyi SJK:n luotsiksi, ja Pikkuhuuhkajien valmennusvastuun otti entinen RoPS:n käskyttäjä Juha Malinen.

Syksyn valopilkku oli alle 17-vuotiaiden poikien maajoukkue, joka selvitti tiensä EM-jatkokarsintaan alkulohkovoittajana päästämättä kolmessa ottelussa ainuttakaan maalia.

Jalkapallovuoteen mahtui myös yksi suomalaista jalkapalloa koskettanut suru-uutinen, kun entinen maajoukkuemaalivahti ja Palloliiton pitkäaikainen pääsihteeri, varapuheenjohtaja ja viime vuosinaan puheenjohtaja Pertti Alaja menehtyi elokuussa syöpään.

Pertti Alaja siirtyi elokuussa ajasta ikuisuuteen. Kuva: Juha Tamminen

Suomalaiset ulkomailla

Ulkomailla pelaavista suomalaisista suurimmat otsikot keräsivät Eintracht Frankfurtin maalivahti Lukas Hradecky sekä Bröndbyn Teemu Pukki.

Hradecky on ollut positiivisen syyskauden pelanneen Frankfurtin ehdottomasti tärkein pelaaja, ja yksi koko Bundesliigan parhaista maalivahdeista. Pukki puolestaan sijoittui Tanskan Superliigan maalipörssissä viime kaudella toiseksi ja on nousemassa maalitehtailullaan likimain seuralegendaksi.

Bundesliigassa väkevästi on esiintynyt myös Niklas Moisander, mutta maajoukkueessa ahkerasti verkkoja heilutellut Joel Pohjanpalo on löytänyt itsensä valmentajan koirankopista.

Top 5 -liigoissa on suomalaisista nähty myös Chievo Veronan ehdoton luottopelaaja Perparim Hetemaj. Nuori toppari Sauli Väisänen sai kauden alussa mukavasti peliaikaa Serie A:han nousseessa SPAL:issa, mutta viime aikoina minuutit ovat olleet kortilla. Niki Mäenpää on saanut tyytyä Valioliigaan nousseessa Brightonissa kolmosvahdin rooliin.

Vuoden onnistujiin kuuluvat suomalaisista myös Panathinaikosissa isoihin saappaisiin astunut ja hyvällä itseluottamuksella niin seura- kuin maajoukkueessakin pelaava Robin Lod, väkevän sisääntulon MLS:n New York City FC:hen tehnyt Alexander Ring – jonka kohentuneesta vapariosaamisesta saatiin nauttia maajoukkuepaidassakin – sekä Puolassa tehonsa uudelleen löytänyt Kasper Hämäläinen.

Alex Ringin vapari Islannin verkkoon oli Suomi-futiksen vuoden ehdottomia kohokohtia.

Nuorista Fredrik Jensen on pelannut läpimurtokauttaan Hollannin liigan Twentessä, ja Glen Kamara on loistanut skotlantilaisessa Dundee Unitedissa. Lupauksia nostattava on ollut myös Jesse Jorosen syyskausi tanskalaisessa Horsensissa, ja näytöt johtivatkin sopimukseen FC Kööpenhaminan kanssa.

Tulevaisuudessa tulee olemaan mielenkiintoista seurata myös Timo Stavitskin urakehitystä. Kirkkonummelta kotoisin oleva Stavitski siirtyi Ranskan liigan Caeniin suomalaisittain huikealla 600 000 euron siirtosummalla.

Naispelaajista Linda Sällström sijoittui Damallsvenskanin maalipörssissä toiseksi, ja konkaritorjuja Tinja-Maria Korpela jatkoi hyviä otteitaan Bayern Münchenistä, josta hän tosin ilmoitti joulukuussa lähtevänsä. Helmareiden pelaajalistaan ovat löytäneet tiensä myös todelliset suurseurat, sillä Tuija Hyyrynen ja Sanni Franssi siirtyivät italialaiseen Juventukseen ja Nora Heroum saman sarjan Bresciaan.

Katsaus tulevaan

Mitä ensi vuosi sitten tuo tullessaan? Kotimaan kentillä odotetaan lähtökohtaisesti jälleen HJK:n dominointia, mutta nälkäisiä haastajiakin on tuttuun tapaan tarjolla. Ainakin SJK:n odotetaan palaavan jälleen kärkikahinoihin, ja eiköhän etenkin KuPS:lla ja IFK Mariehamnilla ole ensi kaudellakin sanansa sanottavana.

Ykkösen kauteen suurimpana ennakkosuosikkina lähtee näillä näkymin KPV, joka on vahvistunut syksyn aikana merkittävästi. KTP puolestaan hamuaa varmasti vihdoin ja viimein nousua Ykköseen.

Jalkapallovuoden kohokohta on tietenkin MM-turnaus Suomen itänaapurissa Venäjällä, ja paikan päällä lienee satapäin suomalaisiakin jalkapallon ystäviä. Joukkuetta vain valitettavasti ei. Huuhkajien ensi vuoden suurin haaste on syksyllä alkava Kansojen liiga, jonka alkulohkot arvotaan tammikuussa. Kuka mahtaakaan olla Suomen uusi kapteeni, Tim Sparv vai joku muu?

Tim Sparv, uusi kapu?

Helmarit jatkavat MM-karsintojaan, ja alle 17-vuotiaat pojat tavoittelevat lopputurnauspaikkaa jatkokarsinnassa maaliskuussa. Heinäkuussa pelataan puolestaan alle 19-vuotiaiden EM-lopputurnaus Seinäjoella ja Vaasassa. Suomi on isäntämaana kisoissa automaattisesti mukana, mutta toivoa sopii, että peli alkaa löytää uomiinsa, sillä joukkueen tulokset harjoituspeleissä ovat olleet suoraan sanottuna umpisurkeita.

Suuri mielenkiinto kohdistuu tietysti tuttuun tapaan myös siirtomarkkinoiden tapahtumiin. Lukas Hradecky voi saada siirron vieläkin suurempaan seuraan jossain huippuliigassa, ja Joel Pohjanpalolle etsitään kuumeisesti lainaseuraa Bundesliigasta. Myös Robin Lod ja Teemu Pukki saattavat ottaa alkavan vuoden aikana vastaansa uusia haasteita.