Kova arpaonni toi Islannin vastustajaksi Lionel Messin ja kumppanit – ”Tätä me halusimme”
Kuva: Getty Images
Islannin A-maajoukkueen keskikentän konkari Ólafur Skúlason, että heillä on mahdollisuus päästä alkulohkosta jatkoon ensi kesän Venäjän MM-turnauksessa.
Suomen kanssa samassa karsintalohkossa pelannut Islanti selviytyi ensimmäistä kertaa historiassaan MM-lopputurnaukseen. Se sai alkulohkovastustajikseen Argentiinan, Kroatian ja Nigerian.
Vaikka Islanti oli yksi viime vuoden EM-kisojen isoimmista yllättäjistä, odottaa MM-kisoissa täysin erilainen rupeama, kun vastaan asettuvat Argentiinan supertähti Lionel Messi ja kumppanit.
Skúlasonin mukaan hän ja hänen joukkuekaverinsa odottavat valtaisaa haastetta jo innoissaan.
– Olen nähnyt, miten muiden maiden sanomalehdet sanovat, kuinka epäonnekkaita olemme, kun saimme tuollaisen lohkon, mutta tämä on juuri se, mitä halusimme, kertoi Skúlason Goalille.
– Me haluamme päästä isoihin peleihin. Me haluamme pelata Argentiinaa vastaan. Kuinka hienoa onkaan päästä pelaamaan heitä vastaan Islannin historian ensimmäisessä MM-kisaottelussa.
– Lionel Messin ja Argentiinan kohtaaminen Moskovassa, siitä tulee fantastinen kokemus!
LUE MYÖS:
- Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat haastaa Espanjan: ”Tiedämme heistä tarpeeksi”
- Espanjan valmentaja ennen Pikkuhuuhkajat-ottelua: ”Emme voi käyttää nurmea tai kylmyyttä tekosyinä”
- U21 EM-karsinnat: Suomi–Espanja – Pikkuhuuhkajien joukkue, lohkotilanne ja tv-lähetys
- Jürgen Kloppin Saksa notkahti lopussa – näin kävi muualla
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus

- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy