Portugalin jalkapalloilussa kuohuu. Lauantai-aamuna sanomalehti Correo de Manha kertoi, että poliisi tutkii Benfican mestaruuskauden 2015-2016 tapahtumia. Tutkinnan kohteena on Benfican 31. sarjakierroksen ottelu Rio Avea vastaan. Lehti väittää, että Benfica olisi maksanut neljälle Rio Aven pelaajalle saadakseen ottelusta suotuisan tuloksen.

Benfica voitti 25.4.2016 pelatun ottelun niukasti 1-0 meksikolaisen Raúl Jiménezin maalilla. Kauden päätteeksi Benfica juhli historiansa 35. Portugalin-mestaruutta kerättyään sarjassa 88 pistettä, kaksi enemmän kuin lähin haastaja Sporting Lissabon. Rio Ave puolestaan sijoittui sarjassa kuudenneksi.

Kyseisen ottelun jäljille poliisi pääsi, kun se tutki tämän vuoden helmikuussa pelatun ottelun Feirense-Rio Ave vedonlyöntiepäselvyyksiä.

Benfica kiistää jyrkästi kaikki median esittämät syytökset ja vannoo, ettei ole syyllistynyt minkäänlaiseen vilppiin. Seuran mukaan mitään tutkintaa ei ole edes käynnissä. Arveluttavaa on sekin, että neljästä median nimeämästä Rio Aven pelaajasta, joille Benfican väitetään maksaneen, kaksi ei edes pelannut ottelussa. Yksi heistä oli pelikiellossa ja toinen vielä kauempana ottelusta, lainalla espanjalaisessa Reusissa.

 

Benfican mukaan koko sopan tarkoitus on vain vahingoittaa seuran imagoa ja laskea sen urheilullisten saavutusten arvoa.