SJK vahvistui ruotsalaistopparilla – siirtyy Seinäjoelle pelikaverin suosituksesta
Kuva: Juha Tamminen
SJK tiedottaa kotisivuillaan tehneensä 1+1 -mallia olevan sopimuksen ruotsalaisen keskuspuolustajan Kyle Konwean kanssa. Konwea siirtyy Seinäjoelle Allsvenskaniin nousseesta Brommapojkarnasta jo aiemmin SJK:hon saapuneen Anders Bååthin tapaan.
– Anders minulle kertoi seurasta, mutta minun täytyy olla rehellinen ja kertoa, että Ruotsissa monikaan ei tiedä juuri mitään Suomen futiksesta, joten olin melko skeptinen aluksi. Seurassa kuitenkin haluttiin minut tutustumaan olosuhteisiin ja joukkueeseen.
– Nyt kun olen ollut täällä viikon verran, täytyy sanoa että olen todella vaikuttunut. Tämä on todella hyvä joukkue ja olosuhteet täällä ovat paremmat kuin monessa ruotsalaisseurassa, 28-vuotias Konwea kommentoi siirtoaan SJK:lle.
Göteborgista kotoisin oleva puoliksi nigerialainen Konwea on pelannut aiemmin muun muassa Häckenissä ja Assyriskassa. Ruotsin toiselta sarjatasolta hänellä on vyöllään yli 140 peliä.
192-senttinen Konwea muuttaa Seinäjoelle vuodenvaihteessa eikä pelaa vielä SJK:n torstaisessa harjoituspelissä FC Hakaa vastaan.
Ruotsalainen keskuspuolustaja Kyle Konwea on solminut SJK:n kanssa vuoden pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on lisäksi optio kaudesta 2019. #SJKfi #Veikkausliiga #SJK07
Lue lisää pelaajasta SJK:n nettisivujen uutisesta. Mukana hänen ja Kautosen kommentit:
sjk.fi/w/kyle-konwea-…
Lue lisää pelaajasta SJK:n nettisivujen uutisesta. Mukana hänen ja Kautosen kommentit:
sjk.fi/w/kyle-konwea-…
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
